Kuukausittainen arkisto:Touko 2016

Make America Macho Again

trump hauis final web

Nousussa maailmalla: machojohtajuus

Tässä blogissa jo pariin otteeseen analysoitu Vladimir Putin saattaa tänä vuonna saada kollegakseen toisenkin presidentin, jonka julkisen imagon tärkein rakennusaine on testosteroini.

Donald Trump on uhonnut karkottavansa 11 miljoonaa laitonta siirtolaista ja rakentavansa Yhdysvaltojen etelärajalle muurin meksikolaisten rahoilla. Trump on kieltäytynyt poissulkemasta sodankäyntiä ratkaisuna kauppapoliittisiin kiistoihin Kiinan kanssa, eikä hän ole suostunut karsimaan geopoliittisesta työkalupakistaan edes ydinaseiskua Lähi-Itään tai Eurooppaan.

white men

Trumpin kampanjamotto Make America Great Again vetoaa varsinkin köyhtyviin valkoisiin duunarimiehiin, jotka ovat menettäneet perinteisen asemansa etuoikeutettuina amerikkalaisina.

Trumpin mukaan muu maailma hyppii Yhdysvaltojen silmille, sillä maan nössöjä johtajia ei kunnioiteta. Trumpin politiikan keskeisimpänä sisältönä on tarj0ta kansalle machojohtaja, joka pakottaa meksikolaiset, islamistit, kiinalaiset ja yritysjohtajat lopettamaan maahanmuuton, terrorismin ja työpaikkojen valumisen ulkomaille. Kaikki tämä onnistuu ihan vain kovistelemalla, kunhan johdossa on mitat täyttävä presidentti. Vastaus ongelmiin ei ole Trumpin aatteellinen linja (mikäli sellaista edes on), vaan hänen miehekäs persoonansa.

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin profiilit ovat suurelta osin lähes identtiset. Kumpikin on luonut itsestään kuvan viriilinä supersankarina, joka vähät välittää muiden noudattamista säännöistä. Trumpin ja Putinin yliampuva machomiesstereotypia näyttäytyy vahvana johtajuutena, jonka julkilausuttuna tavoitteena on palauttaa oman kansakunnan menetetty suuruus.

trump potretti web

Trump on perustellut vihjailujaan sotilaallisesta iskusta Kiinaan sillä, että arvaamattomuus auttaa Yhdysvaltoja säilyttämään vaikutusvaltansa maailmanpolitiikassa. Putin on istuvana presidenttinä ehtinyt toteuttaa samaa johtamisfilosofiaa myös käytännössä.

Trumpin Putin-henkinen viesti on mennyt perille tehokkaasti. On siis kohdattava tosiasiat ja otettava huomioon sellainenkin mahdollisuus, että maailman 15 350 ydinkärjestä 14 270:n laukaisunapit ovat pian Donald Trumpin ja Vladimir Putinin salkuissa.

Miten kansainvälinen poliikka ja maailma ylipäätään muuttuisi, jos näin todella kävisi? Visualisoin omaa pohdintaani kuvilla, joihin olen hakenut tälläkin kertaa inspiraationi Tom of Finlandin tuotannosta. Toivon kuvien puhuvan puolestaan, mutta aiempi kirjoitukseni putinistisesta fotorealismista tarjoaa myös sanallisen selityksen sille, miksi Putinin ja Trumpin itsestään luomat fiktiiviset hahmot istuvat niin luontevasti Tom of Finlandin maailmaan.

Alun perin yhteys Tom of Finlandiin juolahti mieleeni Putinin propagandakuvista. Trump tuo omaa machouttaan esiin enemmän sanoilla kuin kuvilla, joten on paikallaan vertailla myös Trumpin ja Putinin puheita. Tässä muutama esimerkki Trumpin ja Putinin eri ilmiöitä ja ihmisistä koskevista näkemyksistä:

Islamistien ja terroristien ympärileikkaamisesta, vesikiduttamisesta ja tappamisesta

If you want to become an Islamic fundamentalist and be circumcised, come to Moscow… We have very good specialists. I can recommend one for the operation, he’ll make sure nothing grows back. Vladimir Putin

Torture works, ok folks? I think we should go much stronger than waterboarding, that’s the way I feel. Donald Trump

And if it doesn’t work, they deserve it anyway for what they do to us. Donald Trump

We are going to pursue terrorists everywhere. If they are in the airport, we will pursue them in the airport. And if we capture them in the toilet, then we will waste them in the outhouse. –Vladimir Putin

When you get these terrorists, you have to take out their families. They care about their lives, don’t kid yourself. But they say they don’t care about their lives. You have to take out their families. Donald Trump

leijona final4

Tässäkö on planeettamme tulevaisuus?

Seksuaalisesta väkivallasta

What a mighty man he [Moshe Katsav, the president of Israel] turns out to be! He raped 10 women – I would never have expected this from him. He surprised us all – we all envy him! –Vladimir Putin

26,000 unreported sexual assults in the military – only 238 convictions. What did these geniuses expect when they put men & women together? Donald Trump

Senaattori John McCainin sotavankeudesta ja mielenterveydestä

He’s not a war hero. He’s a war hero because he was captured. I like people that weren’t captured. Donald Trump

Mr McCain was captured and they kept him not just in prison, but in a pit for several years… Anyone [in his place] would go nuts. Vladimir Putin

Hillary Clintonin heikkouksista

…maybe weakness is not the worst quality for a woman. Vladimir Putin

If Hillary Clinton can’t satisfy her husband, what makes her think she can satisfy America? Donald Trump

Donald Trumpista ja Vladimir Putinista

He [Donald Trump] is a very flamboyant man, very talented, no doubt about that… He is an absolute leader of the presidential race, as we see it today. Vladimir Putin

[I have] always felt fine about Putin…. I think that he is a strong leader. He’s a powerful leader. He’s actually got popularity within his country. They respect him as a leader. Donald Trump

I think we have had very weak people. I think we have had weak people even running... It is time to have tough, smart people.  - Donald Trump Washingtoni nykyisistä poliitikoista

Trumpin mukaan Yhdysvaltain poliittiset johtajat ja ehdolle asettuneet poliitikot ovat olleet järjestään heikkoja ihmisiä, vaikka johtoon tarvittaisiin ”kovia ja fiksuja” ihmisiä.

Trumpilla ja Putinilla on samankaltaisuuksista huolimatta yksi keskeinen ero. Siinä missä Trump on voinut solvata vastustajiaan vain sanallisesti, Putinin vastustajia on päätynyt sankoin joukoin niin vankilaan, maanpakoon kuin hautaankin.

Kukaan ei vielä tiedä, miltä presidentti Trumpin ulkopolitiikka oikeasti näyttäisi. Ehkä hän on showmies, joka louskuttaa vaalikampanjassa leukojaan ja asettuu vaalit voittaessaan kiltisti samaan ruotuun kuin edeltäjänsä. Vaikka hän olisi tosissaan, maan poliittinen järjestelmä pystyy estämään Trumpin äärimmäisten ideoiden toteuttamisen ainakin niin kauan, kun se pysyy pystyssä.

Putinin näkökulmasta Trumpin vaalivoitto olisi kaikissa tapauksissa riemuvoitto. Vaikka Trump kääntäisi presidenttinä takkinsa täydellisesti, hän on jo vaalikampanjansa aikana julistanut toimivansa monessa asiassa Putinin tavoin – ja onpa hän jopa avoimesti ihaillut Putinin johtajuutta. Trump on siis puheillaan ja uhollaan antanut Putinin linjalle oman moraalisen hyväksyntänsä, jota hänen olisi presidenttinä hyvin vaikea uskotavasti perua.

Olisi yllättävää, jos Putin ei tavalla tai toisella hyödyntäisi Trumpin mahdollisen vaalivoiton tarjoamaa tilaisuutta sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Pari piirua machoilun suuntaan?

JANNE

Kummankin sitaatit on poimittu englanninkielisistä julkaisuista ja ne on jätetty kääntämättä. Linkit kuvien inspiraationa olleisiin Tom of Finlandin teoksiin:

Kuva 1 Kuva 2/1 Kuva 2/2  Kuva 3 Kuva 4/1 Kuva 4/2 Kuva 5

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Muu elämä

Macho vai alfauros?

Vertasin hiljattain Vladimir Putista luotua fiktiivistä machohahmoa Tom of Finlandin tuotantoon. Putinia esittelevät propagandavalokuvat ovat häkellyttävän samanlaisia kuin Tom of Finlandin piirrokset, sillä molemmissa on hyödynnetty ja liioiteltu samoja machomiesstereotypioita.

Putinin julkikuvaa on verrattu myös Neuvostoaikojen Stalin-kulttiin. Putinista luodun sankarihahmon voikin nähdä Stalinin aikojen henkilöpalvonnan paluuna 2000-luvun Venäjälle. Nikita Hrustsov lopetti aikanaan Stalinin palvonnan ja julisti, että johtajan kohottaminen yliluonnolliseksi sankarihahmoksi on marxismi-leninismin hengen vastaista. Putin on Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton ja Venäjän ensimmäinen valtionpäämies, jonka valta-asemaa on pönkitetty tekemällä johtajasta sankarihahmo ja henkilöpalvonnan kohde.

kultti.jpg

Vaikka Putinin macho-hahmo kulkee Staliniin verrattuna omia Tom of Finlandin viitoittamia polkujaan, Putinin ja Stalinin imagonrakentamisessa on myös visuaalisia ja sisältöön liittyviä samankaltaisuuksia.

Stalin esintyi neuvostotaiteessa ja -mediassa toistuvasti lasten ja nuorten ympäröimänä. Johtajaansa ihailevat nuoret kehystivät Stalinin lempeäksi kansakunnan isäksi ja yhdistivät hänet tavalliseen kansaan. Myös Putinin pehmeää  ja suojelevaa puolta korostetaan kuvilla, joissa hän esiintyy lasten, naisten ja perheiden seurassa. Putinia kansakunnan isänä esittävät kuvat ovat niin samanhenkisiä sosialistisen realismin Stalin-representaation kanssa, että Putin-kuvia voisi hyvin käyttää Stalin-propagandassa ja päinvastoin.

Testaan väitettäni muutamalla kuvamuokkauksella. Kuvissa vertaillaan kahden valtionpäämiehen imagonrakentamista, eikä niiden tarkoitus ole siis muuten rinnastaa Venäjän presidenttiä miljoonia ihmisiä murhanneeseen diktaattoriin:

alfa_vauva3.jpg

Vasemmalla Putin ottaa syliinsä vauvan, joka rikkoi Venäjän mukaan seitsemän miljardin ihmisen rajan maapallon väkiluvussa. Oikealla Putinin tilalla poseeraa Stalin.

 

alfa_lippulapsi.jpg

Sama idea toisin päin: vanha Stalin-juliste ja siitä muokattu 2000-luvun versio kansakunnan isästä. Stalinin ajan puna-armeija on nyky-Venäjällä sen verran kovassa huudossa, etten modernisoinut Putinin sotilasasua.

 

alfa_koulu2.jpg

Stalin ja Putin kouluvierailulla.

sosrea_pioneerit5.jpg

Valokuva pikkutytöä kättelevästä Putinista on muokattu ja uudelleensijoitettu vanhaan Stalin-maalaukseen.

Stalinista ja Putinista luoduissa lempeän johtajan hahmoissa on kuitenkin yksi keskeinen ero. Siinä missä Stalin osoitti pehmeyttään etupäässä lasten avulla, Putin kohdistaa julkisen hellyytensä useammin eläimiin kuin ihmisiin:

alfa_eläimet.jpg

Putin ei ole ainoa valtionpäämies, joka on kuvattu söpöjen ja pörröisten eläinten seurassa. Jopa Hitler tunnettiin suurena eläinten ystävänä, ja presidenttien kissoista ja koirista on tehty julkkiksia niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin. Putinin eläinkuvissa ainutlaatuista on niiden mykistävä määrä. En usko, että yhdenkään muun valtionpäämiehen eläinrakkautta olisi valjastettu näin laajassa mittakaavasta johtajan henkilöbrändin rakentamiseen.

Tom of Finland -henkinen alistava machomies ei ole siis ainoa stereotypia, jota on käytetty Putinin imagon rakennuspalikkana. Isähahmo- ja eläintenhalaaja-Putin on mitä tyypillisin alfauroshahmo. Alfauroshan ei ole ihmisten ja muiden kädellisten yhteisöissä yleensä lauman fyysisesti voimakkain yksilö, eikä alfauroksen tarvitse tavallisesti käyttää väkivaltaa tai sen uhkaa tavoitteidensa saavuttamiseen. Ihmisalfa on karismaattinen johtaja, joka on noussut johtoasemaan luomalla muita paremmat verkostot ja liittolaissuhteet. Jos alfaurosasemaan pääsisi pelkän voiman avulla, maailman valtionpäämiehet olisivat alle 30-vuotiaita nuoria miehiä. Voimalla ja väkivallalla uhoaminen kuuluukin ihmisyhteisöissä nimenomaan nuorille wannabe-alfauroksille, jotka yrittävät kokemattomuuttaan kohota alfaurosasemaan väärin keinoin.

Kahden eri stereotypian varaan rakennettujen fiktiivisten Putin-hahmojen välillä on silmiinpistävä ristiriita. Machoiluun kuuluu röyhkeys, arvaamattomuus ja jatkuva väkivallan uhka. Alfauros on kova mutta reilu, ja hänen kovuutensa on vastuullista ja ennustettavaa.

Hellyyden osoittaminen eläimille ihmisten sijaan saattaisi olla kompromissi, jolla Putinin macho- ja alfauroshahmojen välistä ristiriitaa pyritään tasoittamaan. Eläinten kanssa Putin näyttäytyy astetta primitiivisempänä laumanjohtajana kuin ihmislasten seurassa. Eläinten kesken myös raa’an voiman käyttö on ”luonnollista”, ja ihmisetkin kohtelevat eläimiä keskimäärin kovakouraisemmin kuin toisia ihmisiä.

Ristiriita näkyy Putinin imagonrakentamisen lisäksi myös tosielämässä. Ollakseen uskottava, kumpikin fiktiivinen hahmo tarvitsee propagandakuvien rinnalle symbolisia tekoja, jotka alleviivaavat kuvien sanomaa.

Aiemmassa kuva-analyysissani mainitsin erityisesti yhden teon, jolla Kreml on toistuvasti pönkittänyt Putin-propagandakuvien luomaa machomielikuvaa. Venäjällä on nähty useita näytösoikeudenkäyntejä, joissa nöyryytetään häkkiin suljettua nuorta naista.

naiset8

Machon ja alfauroksen ristiriita: todellisen alfauroksen ei tarvitse osoittaa valtaansa alistamalla ja nöyryyttämällä naisia. Macholle myös heikkojen alistaminen sopii erinomaisesti.

Kun Putinin Venäjä on näyttänyt oikeussalin häkkiin suljetuille naisille kaapin paikan, se ei ole nöyryyttänyt pelkästään kyseisiä naisia yksilöinä tai sukupuolensa edustajina. Häkkiin suljetulla Greenpeacen Sini Saarelalla nöyryytettiin hänen edustamaansa liberaalia länttä, ja  Nadia Savtšenkon oikeudenkäynnissä kyykytettiin hänen kotimaataan Ukrainaa. Pussy Riotin Nadia Tolokonnikovan häkittämisellä alistettiin ja varoitettiin kaikkia Venäjän sisäisiä Putin-kriitikkoja.

Ihmisoikeudet ovat olleet kaikkien kolmen kohdalla halpaa valuuttaa. Esimerkiksi Savtšenko on ukrainalainen sotilas, joka siepattiin Itä-Ukrainasta Venäjälle. Siellä hänet tuomittiin tekaistuin perustein kaksi toimittajaa tappaneesta tykistöiskusta ja laittomasta rajanylityksestä 22 vuodeksi vankilaan.

Putinista luotuun isähahmo-eläintenystävä-alfaurosstereotypiaan sopii huonosti hahmo, joka osoittaa valta-asemansa kiusaamalla naisia läpeensä poliittisissa oikeudenkäynneissä. Alfauroksen ei tarvitse käyttää voimaa, ja aivan erityisesti alfauros ei käytä voimaa itseään heikompiin. Naisia alistava Putin on pikemminkin stereotyyppinen wannabe-alfauros.

Tosielämän Putin tasapainoilee kahden fiktiivisen hahmonsa välimaastossa. Toistaiseksi Kremlin häkkiin suljettu nainen -performanssit ovat päättyneet ennenaikaiseen vapauttamiseen: Sini Saarela armahdettiin kesken oikeuskäsittelyn osana Venäjän perustuslain 20-vuotismerkkipäivän juhlintaa, ja Nadia Tolokonnikova pääsi vapauteen Sotšin olympialaisten alla. Myös Savtšenkon vapauttamisesta neuvotellaan.

Tähän mennessä Kremlin Putin-kuvien sisältämää symboliikkaa on muokattu päivänpoliittisten tarpeiden määrittämien tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi machosankarikuvia on annettu julkisuuteen juuri sopivasti vaalien alla. Kahden fiktiivisen Putin-hahmon tulevat seikkailut saattavat siis antaa jatkossakin vihjeitä siitä, mitä tosielämän Putin aikoo tehdä seuraavaksi. Jos Putin haluaa pitää kiinni kylmän sodan aikaisen etupiiriajattelun palauttamisesta ja rakentaa Venäjästä geopoliittista suurvaltaa, hänen on tuotava edelleen esiin machohahmoonsa kuuluvaa arvaamattomuutta.

Nykymenolla Venäjä voi nousta suurvallaksi vain pelon ja sotilaallisen pelotteen avulla. Sotilaallinen pelote edellyttää puolestaan ydinaseita, sillä ilman niitä Venäjä ei pysty haastamaan länttä sotilaallisesti. Vakaa ja ennustettava valtionpäämies ei voi kuitenkaan käyttää ydinaseita tai sen uhkaa ekspansiivisten tavoitteidensa aktiiviseen edistämiseen. Ydinasepelotteeseen perustuva laajentumishaluinen geopolitiikka on mahdollista vain, jos ydinasesalkkua kantaa arvaamaton ja väkivaltainen mahco.

Jäämme siis kahulla odottelemaan, nähdäänkö Kremlin tulevissa Putin-kuvissa enemmän pörröisiä eläimiä vai häkkiin suljettuja naisia.

JANNE

Jätä kommentti

Kategoria(t): Muu elämä