Make America Macho Again

trump hauis final web

Nousussa maailmalla: machojohtajuus

Tässä blogissa jo pariin otteeseen analysoitu Vladimir Putin saattaa tänä vuonna saada kollegakseen toisenkin presidentin, jonka julkisen imagon tärkein rakennusaine on testosteroini.

Donald Trump on uhonnut karkottavansa 11 miljoonaa laitonta siirtolaista ja rakentavansa Yhdysvaltojen etelärajalle muurin meksikolaisten rahoilla. Trump on kieltäytynyt poissulkemasta sodankäyntiä ratkaisuna kauppapoliittisiin kiistoihin Kiinan kanssa, eikä hän ole suostunut karsimaan geopoliittisesta työkalupakistaan edes ydinaseiskua Lähi-Itään tai Eurooppaan.

white men

Trumpin kampanjamotto Make America Great Again vetoaa varsinkin köyhtyviin valkoisiin duunarimiehiin, jotka ovat menettäneet perinteisen asemansa etuoikeutettuina amerikkalaisina.

Trumpin mukaan muu maailma hyppii Yhdysvaltojen silmille, sillä maan nössöjä johtajia ei kunnioiteta. Trumpin politiikan keskeisimpänä sisältönä on tarj0ta kansalle machojohtaja, joka pakottaa meksikolaiset, islamistit, kiinalaiset ja yritysjohtajat lopettamaan maahanmuuton, terrorismin ja työpaikkojen valumisen ulkomaille. Kaikki tämä onnistuu ihan vain kovistelemalla, kunhan johdossa on mitat täyttävä presidentti. Vastaus ongelmiin ei ole Trumpin aatteellinen linja (mikäli sellaista edes on), vaan hänen miehekäs persoonansa.

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin profiilit ovat suurelta osin lähes identtiset. Kumpikin on luonut itsestään kuvan viriilinä supersankarina, joka vähät välittää muiden noudattamista säännöistä. Trumpin ja Putinin yliampuva machomiesstereotypia näyttäytyy vahvana johtajuutena, jonka julkilausuttuna tavoitteena on palauttaa oman kansakunnan menetetty suuruus.

trump potretti web

Trump on perustellut vihjailujaan sotilaallisesta iskusta Kiinaan sillä, että arvaamattomuus auttaa Yhdysvaltoja säilyttämään vaikutusvaltansa maailmanpolitiikassa. Putin on istuvana presidenttinä ehtinyt toteuttaa samaa johtamisfilosofiaa myös käytännössä.

Trumpin Putin-henkinen viesti on mennyt perille tehokkaasti. On siis kohdattava tosiasiat ja otettava huomioon sellainenkin mahdollisuus, että maailman 15 350 ydinkärjestä 14 270:n laukaisunapit ovat pian Donald Trumpin ja Vladimir Putinin salkuissa.

Miten kansainvälinen poliikka ja maailma ylipäätään muuttuisi, jos näin todella kävisi? Visualisoin omaa pohdintaani kuvilla, joihin olen hakenut tälläkin kertaa inspiraationi Tom of Finlandin tuotannosta. Toivon kuvien puhuvan puolestaan, mutta aiempi kirjoitukseni putinistisesta fotorealismista tarjoaa myös sanallisen selityksen sille, miksi Putinin ja Trumpin itsestään luomat fiktiiviset hahmot istuvat niin luontevasti Tom of Finlandin maailmaan.

Alun perin yhteys Tom of Finlandiin juolahti mieleeni Putinin propagandakuvista. Trump tuo omaa machouttaan esiin enemmän sanoilla kuin kuvilla, joten on paikallaan vertailla myös Trumpin ja Putinin puheita. Tässä muutama esimerkki Trumpin ja Putinin eri ilmiöitä ja ihmisistä koskevista näkemyksistä:

Islamistien ja terroristien ympärileikkaamisesta, vesikiduttamisesta ja tappamisesta

If you want to become an Islamic fundamentalist and be circumcised, come to Moscow… We have very good specialists. I can recommend one for the operation, he’ll make sure nothing grows back. Vladimir Putin

Torture works, ok folks? I think we should go much stronger than waterboarding, that’s the way I feel. Donald Trump

And if it doesn’t work, they deserve it anyway for what they do to us. Donald Trump

We are going to pursue terrorists everywhere. If they are in the airport, we will pursue them in the airport. And if we capture them in the toilet, then we will waste them in the outhouse. –Vladimir Putin

When you get these terrorists, you have to take out their families. They care about their lives, don’t kid yourself. But they say they don’t care about their lives. You have to take out their families. Donald Trump

leijona final4

Tässäkö on planeettamme tulevaisuus?

Seksuaalisesta väkivallasta

What a mighty man he [Moshe Katsav, the president of Israel] turns out to be! He raped 10 women – I would never have expected this from him. He surprised us all – we all envy him! –Vladimir Putin

26,000 unreported sexual assults in the military – only 238 convictions. What did these geniuses expect when they put men & women together? Donald Trump

Senaattori John McCainin sotavankeudesta ja mielenterveydestä

He’s not a war hero. He’s a war hero because he was captured. I like people that weren’t captured. Donald Trump

Mr McCain was captured and they kept him not just in prison, but in a pit for several years… Anyone [in his place] would go nuts. Vladimir Putin

Hillary Clintonin heikkouksista

…maybe weakness is not the worst quality for a woman. Vladimir Putin

If Hillary Clinton can’t satisfy her husband, what makes her think she can satisfy America? Donald Trump

Donald Trumpista ja Vladimir Putinista

He [Donald Trump] is a very flamboyant man, very talented, no doubt about that… He is an absolute leader of the presidential race, as we see it today. Vladimir Putin

[I have] always felt fine about Putin…. I think that he is a strong leader. He’s a powerful leader. He’s actually got popularity within his country. They respect him as a leader. Donald Trump

I think we have had very weak people. I think we have had weak people even running... It is time to have tough, smart people.  - Donald Trump Washingtoni nykyisistä poliitikoista

Trumpin mukaan Yhdysvaltain poliittiset johtajat ja ehdolle asettuneet poliitikot ovat olleet järjestään heikkoja ihmisiä, vaikka johtoon tarvittaisiin ”kovia ja fiksuja” ihmisiä.

Trumpilla ja Putinilla on samankaltaisuuksista huolimatta yksi keskeinen ero. Siinä missä Trump on voinut solvata vastustajiaan vain sanallisesti, Putinin vastustajia on päätynyt sankoin joukoin niin vankilaan, maanpakoon kuin hautaankin.

Kukaan ei vielä tiedä, miltä presidentti Trumpin ulkopolitiikka oikeasti näyttäisi. Ehkä hän on showmies, joka louskuttaa vaalikampanjassa leukojaan ja asettuu vaalit voittaessaan kiltisti samaan ruotuun kuin edeltäjänsä. Vaikka hän olisi tosissaan, maan poliittinen järjestelmä pystyy estämään Trumpin äärimmäisten ideoiden toteuttamisen ainakin niin kauan, kun se pysyy pystyssä.

Putinin näkökulmasta Trumpin vaalivoitto olisi kaikissa tapauksissa riemuvoitto. Vaikka Trump kääntäisi presidenttinä takkinsa täydellisesti, hän on jo vaalikampanjansa aikana julistanut toimivansa monessa asiassa Putinin tavoin – ja onpa hän jopa avoimesti ihaillut Putinin johtajuutta. Trump on siis puheillaan ja uhollaan antanut Putinin linjalle oman moraalisen hyväksyntänsä, jota hänen olisi presidenttinä hyvin vaikea uskotavasti perua.

Olisi yllättävää, jos Putin ei tavalla tai toisella hyödyntäisi Trumpin mahdollisen vaalivoiton tarjoamaa tilaisuutta sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Pari piirua machoilun suuntaan?

JANNE

Kummankin sitaatit on poimittu englanninkielisistä julkaisuista ja ne on jätetty kääntämättä. Linkit kuvien inspiraationa olleisiin Tom of Finlandin teoksiin:

Kuva 1 Kuva 2/1 Kuva 2/2  Kuva 3 Kuva 4/1 Kuva 4/2 Kuva 5

 

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Muu elämä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s