Kuukausittainen arkisto:Touko 2011

Kirjastovierailuja

Tälle keväälle on siunaantunut muutamia kirjastovierailuja kahdessakin eri maassa.

Ensimmäinen kevään kirjastokäynti oli Baskimaan matkalla ja kohteena AlhóndigaBilbao Mediateka. Kirjasto on valmistunut lokakuussa 2010 ja sijaitsee rakennuksessa, jonka julkisivu on 100 vuotta vanhan viinivaraston julkisivu. Fasadin takana avautuu moderni rakennus. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Philip Starck. Kirjaston lisäksi rakennuksessa on muun muassa kuntosali, uimahalli, elokuvateatteri, kattoterassi sekä valtaisa sisääntuloaula, jossa on 43 eri tavoin koristeltua pylvästä.

Toinen kevään matkoista suuntautui Tallinnaan, jossa vietettiin toukokuun alussa Twin Cities -kirjastokonferenssia.

Sekä Bilbaon Mediateka että Tallinnan kaupunginkirjaston Nurmenukun sivukirjasto sijaitsevat samassa rakennuksessa uimahallin kanssa.

AlhóndigoBilbaon katolla on uima-allas, jonka pohja on lasia. Kun tarkasti katsoi, alhaalta aulasta näki korkeuksissa polskivien koivet.

Öismäe vaba aja keskukseen uimahalli on sijoitettu perinteisemmin.

Näin kirjastosta kerrotaan Bilbaossa:

Ja näin Pärnussa:

Tallinnan teknillisen yliopiston kirjasto on upouusi ja erittäin kaunis. Kirjastostaan innostunut johtaja Jüri Järs kertoi meille rakennuksesta ja kirjaston historiasta. Kadehdin heiltä lasirakennusta verhoavaa teknistä kangasta, joka pitää kuumuuden ulkona, mutta päästää valon sisään. Ja sitä, että kirjaston joka ikinen kello näyttää samaa aikaa, sillä ne ovat keskitetysti ohjelmoidut. Voi kunpa meilläkin!

Rakennuksen verhokangasta koristavat puunsyyt.

Koko valoisa kirjasto rakentuu puumetaforalle: käytävät ovat puunrunkoa ja hyllyrivistöt oksia ja lehtiä.

Pärnun keskuskirjasto on valoisa ja avara, ja siellä on yksi varsin viehättävä ja suosittu keksintö; kirjavinkkaustaulu asiakkailta asiakkaille.

Tarkat silmät huomaavat taululta Juha Vuorisen kirjan Joomahullu päevaraamat.

Tallinnassa kuuntelin myös suomalaisten, virolaisten ja skottilaisten kollegojen esitelmiä kirjastoistaan ja projekteistaan. Muutamat heidän esittämistään ajatuksista, havainnoista ja väitteistä jäivät mieleeni erityisesti:

The customer is never in the wrong place.” Näinhän ei tietenkään oikeasti aina ole. On silti erittäin hyvää asiakaspalvelua toimia siten, että asiakas kokee olevansa oikeassa paikassa.

Library 4.0, the neo-library: Experience – Library 4.0 will add a new mode, knowledge spa: meditation, relaxation, immersion in a luxury of ideas and thought…” Mitä päivän julkisen tilan ylellisyys voisi olla? Ensimmäisenä mieleeni tulee hiljaisuus, mutta miten sen voi tarjota asiakkaille ilman että siitä tulee vaatimus?

Tapahtumien ohella hiljaisuutta, meditaatiota ja virkistäytymistä? Kuva Viron lastenkirjallisuuden keskuksesta.

Young people are irritated by the request to be silent. They want to chat with their friends, but on the other hand they appreciate that there is a silent place in the library. That’s why there shoud be different noise level zones in the library.” Äänivyöhykkeet voisivat olla yksi ratkaisu ongelmaan.

What are the things young people want from libraries? -Possibility to have a snack!

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjat