Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2010

Earth Hour

On väitetty, että maiden tuottaman keinovalon määrä mittaa niiden köyhyyttä/rikkautta tarkemmin kuin henkeä kohden laskettu bkt. Tämä Nasan julkistama kartta on koottu useista satelliittikuvista, ja se kuvaa maapallon valonlähteitä yöaikaan. Valon määrässä mitattuna näyttää siltä, että Kiina ja Intia ovat kirimässä teollisuusmaiden rinnalle, Latinalaisessa Amerikassakin orastaa ja Afrikka pysyy edelleen pimennossa. Maailman rikkain paikka näyttäisi olevan Las Vegas.

Mittari näyttäisi toimivan aika hyvin, kunhan huomioidaan se, että myös väestöntiheys vaikuttaa valaistuksen määrään. Paitsi Afrikassa, jossa tiheästikin asutut alueet ovat yhtä pimeitä kuin Sahara.

Valon määrässä mitattuna maailman suurin elintasoraja kulkee Korean niemimaalla. Etelä näyttää valossa kylpevältä saarelta, pohjoista ei pysty edes erottamaan kartalta. Ehkäpä keskusjohtoisessa maassa on vain yksi valokatkaisija, ja rakas johtaja sammuttaa nukkumaan mennessään valot koko maasta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maailmanparannus

Like Mother Like Son

Tämä on esikoisen tekemä. Kukkaron raaka-aineena on roska – maasta löytynyt karkkipussi. Ajattelin tehdä näitä myös.

sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käsityöt