Fiksikaupungin uusi sheriffi

Saanko esitellä: kaupungin hienoin fiksipyörä, jonka bamburunko on tehty Sambiassa käsityönä. Olen jo pidemmän aikaa halunnut kasata itselleni fiksin, jossa olisi suht samat ajoasentosäädöt kuin maantiepyörässäni. Näin fiksillä ajetut työmatkatkin palvelisivat jossain määrin treenaamista – varsinkin kun joutuisin runttaamaan matkan varrella olevat pitkät ylämäet ylös ilman kevyempiä vaihteita. Velobiassa alkuvuodesta järjestetty bamburunkojen poistomyynti teki haaveista totta. Velobia lopetti bambupyörien myymisen muuten kuin mittatilaustyönä ja myi loput irtorungot pilkkahinnalla.

Tein jo alkuvuodesta itselleni maantiepyörän täsmälleen samanlaisesta bamburungosta. Maantiepyörään käyttämääni runkoa ostaessa kävi ilmi, että Velobian nurkissa pyörii vielä yksi samanlainen maantierunko. Sen emäputken päässä oli kuitenkin klommo, eikä Velobia halunnut myydä runkoa jonka kestävyyttä liike ei voinut taata. Pelkona oli, että vauriokohdan ympärillä oleva bambukuitu voisi suoristamisen jälkeen murentua. Tuttua puuseppää konsultoituani vakuutuin kuitenkin siitä, että putken ympärillä oleva bambukuitu voidaan tarvittaessa kovettaa epoksilla tai hiilikuitukankaalla.

Fiksi ja maantiepyörä – kuin samasta puusta.

Projektin ensimmäinen haaste oli taivutella Velobia antamaan tai myymään vaurioitunut runko pois. Liike oli jo päättänyt tehdä rungosta tilataideteoksen: se oli tarkoitus porata täyteen reikiä, joihin kylvettäisiin pääsiäisen alla rairuohoa. Hieno ajatus jos runko ei olisi ollut pelastettavissa, mutta ei käsityönä tehdystä bamburungosta pidä kukkaruukkua tehdä, jos joku on valmis rakentamaan siitä itselleen kulkupelin.

Parin käynnin ja muutaman vetoavan meilin jälkeen liike heltyi ja suostui myymään rikkinäisen rungon samaan 99 euron hintaan kuin ehjät rungot. Rikkinäisestä rungosta tämä on aika paljon maksettu, mutta toisaalta olin jo ostanut sieltä ehjän rungon mielestäni aivan liian halvalla, joten maksoin hyvillä mielin saman hinnan myös vaurioituneesta rungosta.

En oikaissut putkea itse aivan täyteen mittaansa, sillä pelkäsin tekeväni siitä ohjainlaakerille liian suuren. Koska laakerien kuppiosat oli prässättävä runkoon joka tapauksessa pyöräliikkeessä, halusin jättää viimeisen millin-parin levittämisen ammattilaisen hoidettavaksi.

Alun perin ajattelin korjata vauriokohdan paukuttamalla sen läpi sopivan kokoisen putken, joka olisi oikaissut klommon. Oikaisemiseen löytyi kuitenkin kätevä putkenlevittämistyökalu, jolla klommon voi poistaa millintarkasti muutamassa sekunnissa,

Tarjosin putken oikaisemisen viimeistelyä ja ohjainlaakerien prässäämistä Velosportille, josta ajattelin myös ostaa kaikki fiksipyörän osat joita minulla ei omasta takaa jo ollut. Liikkeestä ei löytynyt sopivaa laakeria, eikä myöskään kaikkia bamburunkoon sopivia voimansiirto-osia. Pyörämekaanikko epäili, ettei takavanteeseen saa muualtakaan sopivaa 130mm fiksinapaa. Mekaanikko katsoi myös, että fiksinapojen ja kampien ketjulinja on niin lähellä rungon keskilinjaa, että eturatas ottaisi parista kohtaa aika paksussa bamburungossa todennäköisesti runkoon kiinni. Tavallisen yksivaihteisen rungosta voisi kuulemma rakentaa.

Velosport ei myöskään halunnut viimeistellä vauriokohdan oikomista vaan kehotti hoitamaan homman itse, sillä rungon oikomisen kestosta ei olisi mitään takuuta ja huonolla tuurilla putki voisi kuulemma haljeta. Edessä oli siis liikkeen vaihto, ja seuraavaksi kokeilin sinkuloihin ja fiksipyöriin erikoistunutta Kumiluotia Kalliossa.

Kumiluoti oli varma että pyörään saa fiksissä tarvittavan voimansiirron, ja lupasi etsiä ja myydä juuri tähän runkoon sopivat osat. Aikomukseni käyttää pyörässä vanhan Bianchini kittikiekkoja ei kuitenkaan onnistunut takana, sillä takavanteen fiksinapojen puolamäärä oli eri kuin omassa takavanteessani. Bianchin etuvanteen pystyin sentään hyödyntämään, mutta takavanne oli ostettava uutena Kumiluodista. Innostuksissani unohdin ostaa uuteen vanteeseen vannenauhan, ja huomasin nauhan puuttumisen vasta sisäkumin puhjetessa ensimmäisessä täytössä. Eipähän unohdu jatkossa.

Sopivaa ohjainlaakeria Kumiluodillakaan ei ollut hyllyssä, joten kävin saman tien kysymässä sitä viereisestä kaupasta, Kallion Velo & Oxygenista. Sieltä laakeri löytyi, ja Velo & Oxygen suostui myös viimeistelemään vaurioituneen emäputken oikaisun lainaamallani putkensuoristustyökalulla. Koska yksi kauppa oli jo kieltäytynyt kunniasta, ehdotin heti kättelyssä, että korjaaminen tehdään minun omalla riskilläni. Oikaiseminen ja laakerin prässäys onnistuivat kuitenkin ilman mitään ongelmia heti samana päivänä.

Kun Velo & Oxygen sai ohjainlaakerin kuppiosan kiinni runkoon, Kumiluodin myyjä kävi hakemassa rungon ja vauriokohdan oikaisemiseen lainaamani työkalun Velo & Oxygenista, eikä minun siis tarvinnut käydä erikseen Kalliossa edes siirtämässä kamoja kaupasta toiseen. Olen kuluneen vuoden aikana asioinut varmaan kymmenessä helsinkiläisessä pyöräkaupassa, ja Kumiluodin ja Kallion Velo & Oxygenin palvelu oli kaikin puolin niin ensiluokkaista, että jatkossa taidan keskittää kaiken asiointini niihin.

Kumiluodista mainittakoon sellainenkin kuriositeetti, että siellä on ainoat missään näkemäni naispuoliset pyöräkauppiaat ja -mekaanikot. Tämä saattaisi olla kiinnostava tieto ainakin niille naispuolisille tuttavilleni, jotka ovat kohdanneet pyöräkaupoissa ylimielistä tytöttelevää palvelua. Olen varma ettei kumiluodissa tytötellä naisia – tai ainakaan eivät pojitelleet minua.

Seuraavaksi Kumiluoti ryhtyi sovittelemaan bamburunkoon semmoisia voimansiirto-osia, jotka sopivat runkoon. Sopivien fiksiosien valitsemisessa olisin käyttänyt ammattilaista siinäkin tapauksessa, ettei sovittamisessa olisi tarvinnut huomioida käsintehdyn rungon aiheuttamia lisähaasteita. Kumiluoti löysi runkoon sopivat osat kuten oli luvannutkin, ja kiinnitti keskiön ja kammet sovittamisen yhteydessä pakoilleen. Ostin sieltä vielä loputkin osat joita minulla ei vielä ollut, ja jäljellä oli enää kaiken kasaaminen:

Jos voimansiirrosta haluaa toimivan, hiljaisen ja kestävän, niin etu- ja takarattaiden pitää olla samalla etäisyydellä rungon keskilinjasta. Takarattaan etäisyyden määrittää takavanteen fiksinapa, ja eteen pitää löytää keskiö ja kammet, jolla eturatas saadaan samaan linjaan.

Fiksissä takaratas on kiinteästi navan rungossa kiinni, ja polkimet pyörivät aina kun takarengaskin pyörii. Kun polkee taaksepäin, niin pyörällä voi peruuttaa samaan tapaan kuin lasten kolmipyöräisellä. Omaan fiksiini otin ns. flip-flop-navan, johon saa rattaan kummallekin puolelle napaa. Navan toiselle puolelle asensin tavallisen vapaarattaan, joten fillarista saa tavallisen yksivaihteisen pyörän kääntämällä takarenkaan toisin päin. Fiksirunkoa valittaessa kannattaa huomioida se, että takavanteen akselin kiinnityskohdan (dropoutit) tulisi olla suurin piirtein vaakatasossa, jotta ketju on mahdollista säätää oikealle kireydelle siirtämällä taka-akselia eteen tai taaksepäin. Pyörän ketjusta tein kokemattomuuttani hieman liian lyhyen: kireys on kohdallaan kun taka-akseli on aivan dropoutien etupäässä, ja tämän takia vanteen irrottaminen on hieman hankalaa kun ketjua ei saa löysemmäksi siirtämällä akselia eteenpäin. Vanteen saa nyt kuitenkin rungosta juuri ja juuri irti.

Valitsin fiksiin normaalia hieman lyhyemmät 165 millimetrin kammet, sillä fiksissä kammet pyörivät niin kauan kuin pyörä liikkuu. Siksi itselleni sopivammat 170-milliset kammet voivat osua jyrkissä mutkissa ala-asennossa maahan ja aiheuttaa kaatumisen. Polkimiksi laitoin ensi hätään kaksipuoliset, joiden toisella puollella on spd-lukko ja toisella tavallinen poljin. Ennen kesää ostan pyörään luultavasti häkkipolkimet, niin voin ajaa pyörää myös fiksinä tavallisilla kengillä. Ilman minkäänlaista kenkäkiinnitystä fiksipyörää ei kannata ajaa, sillä jos jalat tulee nostaneeksi pois polkimilta kovassa vauhdissa, ne voivat pyöriessään teloa jalat.

Fiksissä ei periaatteessa tarvita jarruja. Takarenkaan pyöriminen loppuu kun lopettaa polkemisen, eli pyörällä voi jarruttaa siirtämällä kuskin painopiste etupyörälle ja pysäyttämällä takapyörä painamalla kampia taaksepäin. Kovassa vauhdissa tämä on kuitenkin polville aika raskasta (polvivaivoja on jo ennestään ihan tarpeeksi), ja jos ketjut katkeavat, pyörästä katoavat myös jarrut. Siksi fikseissä on useimmiten vähintään etujarru. Omaani laitoin myös takajarrun, sillä vapaaratasta käytettäessä tällä ei voi jarruttaa polkimien avulla. Silloin jarruja on hyvä olla vikatilanteiden varalta kaksin kappalein.

Ohjainlaakerien mukana ei tullut minkäänlaista manuaalia, mutta rinkulat sai paikalleen päättelemällä ja kokeilemalla. Oikean järjestyksen löytymisen huomaa kyllä siitä, että haarukka pyörii rungolla sulavasti. Laakerien runkoon prässättävät osat laitettiin paikoilleen pyöräkaupassa.

Ohjaamoksi valitsin pelkästään esteettisin ja ajoasentoon liittyvin perustein bullhorn-tangon, jonka päihin asensin aika-ajojarrukahvat. Ohjainkannatin on pari senttiä lyhyempi kuin samanlaisesta rungosta kasatussa maantiepyörässäni, sillä bullhorn-tanko on hieman pidempi kuin maantiepyöräni käppyräsarvitanko. Tällä muutoksella fiksiin sai samat säädöt kuin maantiepyörääni, mutta jätin kuitenkin ajoasennon aavistuksen verran pystymmäksi. Tankonauhan asentamisesta bullhorn-tankoon en löytänyt netistä ohjeita, eikä bullhornissa ole maantietankojen tapaan päätytappia, jonka alle nauhan alkupään voi kiinnittää. Kokeilemalla päädyin aloittamaan nauhan käärimisen tangon ympärille kahvojen päistä ilman sähköteippiä, saa nähdä kestääkö se siinä vai lähteekö purkautumaan. Nauhan toisen pään lopetuskohdan leikkasin loivasti vinoon ja teippasin tankoon sähköteipillä, ja jarruvaijerit jäivät tankonauhojen alle samaan tapaan kuin maantietangoissa.

Satulatolppa pitää lyhentää bamburungossa määrämittaiseksi. Bamburungon tummanruskeat liitoskohdat ovat alumiiniputkia joiden ympärille on kiedottu epoksilla kovetettua bambukuitua, ja satulatolpan täytyy ulottua alumiiniputken pohjaan saakka. Edellisestä bambuprojektistani viisastuneena lyhensin satulaputken putkileikkurilla, ja tällä kertaa se meni ensimmäisellä yrittämällä oikein. Koska fiksipyöräni polkimet ovat viisi millimetriä lyhyemmät kuin maantipyörässäni, nostin satulakorkeutta vastaavasti viidellä millillä verrattuna maantiepyörääni.

Nyt projekti on valmis, mutta kelit ovat semmoiset että pidemmät koeajot siirtyvät näillä näkymin ensi kevääseen, jolloin katson lopullisesti myös sen, tarvitseeko vauriokohdan bambupintaa vielä vahvistaa epoksilla. Klommon kohdalle jäi niin pieni nirhauma, ettei sitä edes huomaisi jos ei tietäisi mistä etsiä. Olen keskustellut vauriokohdan kestävyydestä itseäni viisaampien kanssa, ja alustava valokuviin perustuva arvio on, ettei siihen tarvita epoksia lisävahvikkeeksi.

Perhesopua edistääkseni jätän fiksin tällä erää viimeiseksi isommaksi pyöräprojektikseni, sillä asunnosta alkaa loppua pikku hiljaa tila sisäsäilytystä tarvitseville pyörille.

Amatöörimaista haarukkapuuhastelua

Vaihdoin bamburunkoiseen maantiepyörääni hiilikuituisen etuhaarukan, ja vaihdoksesta tuli pienen mokan takia aikamoinen urakka. Toivottavasti joku välttää saman luettuaan tämän.

Otin kuituhaarukan vanhasta Bianchin rungosta, joka ei ole enää käytössä. Bianchin haarukka oli väärän värinen enkä halunnut maalata sitä mustaksi, kun en ollut varma haluaisinko käyttää samaa haarukkaa vielä joskus alkuperäisessä rungossa. 

Ainakin väliaikaiseksi ratkaisuksi valikoitui autoteippi, siis sellainen joilla esimerkiksi autojen mainosteippaukset tehdään. Haarukka piti saada mustaksi, joten ostin autonteippausliikkeestä jämäpalan mustaa teippiä. Leikkelin teippejä sopivan kokoisiksi paloiksi ja kietaisin ensimmäiset teipit haarukan ulkosivuilta haarukan sisäsivuille niin, että teippien reunat ja saumakohdat olisivat mahdollisimman huomaamattomassa paikassa. Kuumaksi föönaaminen pehmensi teippiä, ja se venyi haarukan muotojen mukaisesti ja asettui siististi myös kaareviin kohtiin.

Haarukan ulkosivuilla lopputulos on yllättävänkin siisti: ulkosivuilla haarukkaa ei huomaa teipatuksi läheltäkään katsottuna. Haarukan sisäsivuilla teippien reunoille jäi kuitenkin ryppyjä joita en saanut föönilläkää täysin oikenemaan. Rypyt myös korostavat sisäsivuilla olevia saumakohtia. Täytyy katsoa ajan kanssa, maalaanko haarukan sittenkin jossain vaiheessa suosiolla mustaksi vai teippautanko sen kenties ammattilaisella siististi. Mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa.

Kun haarukan ohjainlaakerit oli prässätty pyörän runkoon pyörähuoltoliikkeessä, jäljellä oli enään haarukan kiinnittäminen runkooon. Ruuvasin viimeisenkin pultin kireälle ja asettelin pyörän olohuoneen paraatipaikalle, jossa voisin katsella lopputulosta ja nauttia lasillisen punaviiniä. Pyörää katsoessani päädyin kuitenkin siihen, että haarukan putken yläpää törröttää sittenkin rungosta liian korkealle.

Lyhensin haarukan putkea putkileikkurilla niin, että vastakappaleen virkaa putken sisällä toimittava tähtimutteri jäi aivan putken ylärajaan. Kun laitoin ohjainkannattimen ja prikat paikalleen ja ruuvasin haarukan runkoon kiinnittävän pultin haarukan putken sisällä olevaan tähtimutteriin, niin koko hoito jämähti paikalleen. Pultti ei kiristänyt haarukkaa kunnolla runkoa vasten, mutta sitä ei myöskään saanut enää ruuvattua ulos. Kun pulttia ruuvasi, se pyöri tyhjää yhdessä sen alla olevan putken kannen kanssa.

Käsissäni oli siis käsintehtyyn bamburunkoon kasattu pyörä, jonka etuhaarukka ei ollut rungossa kunnolla kiinni ja jota ei saanut siitä myöskään irti. Kuvittelin, että haarukan putken sisällä vastakappaleena toimiva tähtimutteri olisi mennyt syystä tai toisesta rikki.

Kun olin aikani yrittänyt ratkaista ongelmaa eri tavoin, alkoi olla selvää ettei tilannetta saa korjatuksi ilman että jotain menee rikki. Päätin leikata haarukan putken päässä olevan kannen dremelillä halki, vasaroida putken sisällä olevan tähtimutterin putken alakautta ulos ja asentaa tilalle uuden.

Kun sain kannen halki, junttasin sen paikalleen niin ettei se enää pyörinyt pultin mukana. Tämän jälkeen pultin saikin ruuvattua auki. Syyllinen ei siis ollutkaan rikkinäinen tähtimutteri, vaan se että mutteri oli putken lyhentämisen jälkeen liian lähellä sen yläreunaa. Tämän takia putken kansi jäi pyörimään pultin kanssa mutterin päällä, eikä pultti enää kiertynyt sen jälkeen ylös eikä alas. Kun vasaroin mutteria vähän syvemmälle putkeen, haarukka kiinnittyi runkoon niin kuin pitikin. Tyhmyydestä sakotetaan, mutta onneksi tästä sotkusta selvittiin pelkästään uudella kannella. Nyt on aika ottaa se punaviinilasillinen.