Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2015

Sweet sixteen #2: synttäriherkkuja

Viikko sitten kuopus täytti 16-vuotta ja tänään kahviteltiin sukulaisten kanssa. Nämä olikin ekat juhlat keliakia-diagnoosini jälkeen, joten pääsin kokeilemaan kaikenlaista gluteenitonta makeaa.

Gluteenitonta mantelijauhoista tehtyä mutakakkua voin suositella varauksettomasti. Tosin noin puolet ohjeen sokerista olisi varmasti riittänyt. Lisäksi paistoin kakkua noin puolet kauemmin kuin ohjeessa sanottiin, mutta silti kakku oli riittävän kosteaa ja hyvin suklaista. Soseutettujen pakastevadelmien kanssa täydellistä.

Sankari toivoi tarjolle mokkapaloja. Sydänsurujen kakun ohjeella onnistui, jauhoina käytin Semperin fin mix -jauhoseosta. Kuorrutteen tein Kinuskikissan ohjeella ja se se vasta makeaa olikin. Ja nonparelleineen jotenkin niiin liikuttavan 80-lukuista.

Pörden ohjeella tein kinkkupiirakan, tämäkin oli tosi jees. Ohjeessa käskettiin käyttää Semperin jauhoja, mutta laitoin vaaleen jytte-jauhopussin lopun ja hiukan Viljatuotteen tummaa jauhoseosta. Pörden ohjeita on laajalti kehuttu Facen keliakia-ryhmissä, joten niitä tulee varmasti kokeiltua jatkosssakin. Seuraavana haasteena onkin sesonkileipomukset joulutortut ja -piparit.

Mutsin kauralastut (lapsuuteni lemppari!) on tosi helppo muuntaa gluteenittomiksi (kun käyttää gluteenittomia kaurahiutaleita), sillä niihin tulisi vehnäjauhoa vain nimeksi.

Tässä ohje: 3dl gluteenittomia kaurahiutaleita, 100 gr voita (sulata voi, kaada hiutaleiden päälle, anna turvota hetki), 1 muna 1,5 dl sokeria (vatkaa nämä vaahdoksi), 1 rkl gluteenittomia jauhoja, 1tl leivinjauhetta. Sekoita, pieniä nokareita pellille, 200 astetta, 8-10 minuuttia

20151122_203751

Torstaisessa Hesarissa oli resepti gluteenittomiin pistaasi-karpalokekseihin. Hyviä olivat! Tosin ohjeessa käskettiin laittaa taikinaa kaksi ruokalusikallista pellille, ja niistä tulikin valtavia. Kaksi teelusikallista olisi ollut oivallisempi määrä.

20151122_204040

Tällä kertaa sain suklaankin sulatettua mikrossa ilman palaneen käryä. Paloittelin suklaan laakealle lautaselle, mikro täydelle teholle ja puolen minuutin välein suklaan sekoitus. Valmista tuli puolessatoista minuutissa.

Synttäriaamukseen sankari toivoi amerikkkalaisia pannukakkuja. Myllyn parhailla on mahtava resepti, joka on helppo muuntaa gluteenittomaksi jauhoja vaihtamalla ja vähentämällä (nelisen desiä riittää).

20151115_121301

Pari kuulemaani ja hyväksi havaitsemaani vinkkiä gluteenittomaan leivontaan: kananmunien (ja muidenkin aineiden) on syytä olla huoneenlämpöisiä ja gluteenittomia jauhoja kannattaa laittaa vähemmän kuin vehnäjauhoja.

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Gluteeniton elämä

Valmis!

20151107_131553

Vihdoin. Villis on ollut puikoilla noin vuoden, ja tuskallista on ollut. Muita ihania -blogin Tiinan innoittamana aloitin kirjoneulevillatakin. Takki on kolmosen puikoilla neulottu, Maija-langasta, ja väreiksi valikoitui suunnitelmista poiketen hempeät pastellivärit. Toisin kuin yleensä, mulla ei ollut mallia tähän takkiin, vaan suunnittelin ja laskin mallin ihan ite!

20151107_133015

Aikuisena en ole matikkaa (muutamaa duunijuttua lukuunottamatta) tarvinnut juuri muuhun kuin neulemallien laskemiseen.

Takista tuli naftimpi kuin ajattelin (istuva, kommentoi eräs), mutta napit sentään menee kiinni. Hihan pyöriöitä kavennellessa tuli mutsille soitettua pariin otteeseen, ja niistä tulikin hyvät. En muista juurikaan isoja kirjoneuletöitä tehneeni, sikäli ihan kunnianhimoinen suunnitelma. Kokemattomuus kirjoneuleissa näkyy etenkin kappaleiden reunimmaisissa kuvioissa – miten ne olikin aivan mahdoton saada neulottua niin, ettei lanka olisi vingertänyt johonkin suuntaan. Sivusaumojen kohdalla kuvioita täytyikin hieman entrata silmukoimalla.

20151107_131731

Pientä parannusta silmukoinnein.

Muuten viikonloppu on mennyt appea juhliessa (80v) ja faijaa muistaessa. Tänään on myös se päivä vuodesta, jolloin viritetään kausivalot ja sytytetään syksyn ekat kynttilät. Kohta lenkille.

Heijastuksessa tämä isänpäivän kohokohta: Rooman derby.

Heijastuksessa lienee isänpäivän kohokohta: il derby della capitale.

 

 

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käsityöt