Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2014

Karkkia! Herkkua! Makeaa! Mullenytnytnyt!

Vegaaniuden myötä on iskenyt ihan hillitön makeanhimo. Voi olla että se on ollut aina, olen vain lääkinnyt sitä jappeilla ja karssuilla, ja nythän sellainen ei noin vain käy. Tumma suklaa ei auta.

Ostin toissaviikolla Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjan, ja selailtuani sitä aikani suuntasin Ruohonjuureen. Mukaan lähti maapähkinävoita, raakakaakaovoita, raakakaakaojauhetta, taateleita ja kookosöljyä. Tykän reseptit eivät ole vegaanisia, sillä suurin osa herkuista on makeutettu hunajalla, mutta käytin sen sijasta siirappia.

20140329_102501

Tartuin kolmeen mielestäni kirjan helpoimpaan reseptiin ja aloitin surruttelun Kenwoodillani. Kone on ehkä hiukan laiska, mutta lopulta sain tahnoja aikaiseksi. Työn alla oli suklaafudge, suklaabrowniet sekä toffee.

Suklaafudge ei aivan onnistunut: massasta olisi pitänyt tulla sellaista, jonka voi taputella levyksi, mutta siitä tuli juoksevaa. Jääkaapissa se kyllä kovettui, jonka jälkeen sen sai lohkottua suupaloiksi.  Maku muistuttaa jääsuklaata – siis sitä, mitä tehtiin kasarilla jouluksi. Toffee näyttää ihanasti toffeelta, vaan ei siltä maistu. Maku on erittäin maapähkinävoinen – on ehkä seuraavaksi kokeiltava sitä reseptiä, johon upotetaan poppareita ja suklaata. Suklaabrowniet sen sijaan onnistuivat hyvin! Taatelisia ja suklaisia kahvin tai teen kanssa nautittaviksi.

20140329_173503

Mun aikaansaannokset eivät näytä yhtään samanlaisilta kuin Tykän, mutta makeita ne kyllä ovat!

 

Innostuin myös blogeissa kehutusta gluteenittomasta leivästä. Leipä ei mun elämääni mullistanut – halkesi käännettäessä ja murenee leikattaessa (olisi ehkä kannattanut seisottaa vähän kauemmin ennen paistamista) – mutta on hyvää.  Tuhtia tosin. Alkuperäinen resepti on vegaaninen.

Karkkirintamalta vielä sellainen havainto, että Itiksessä on auennut CandyTown -karkkikauppa. Vegaanituote.netin avustuksella sain kauhottua aimo pussillisen syötäväksi kelpaavia irtsareita perjantai-illaksi. Oi iloa ja autuutta.

Viikonloppu on ollut vanhemmuudellisesti haastava, niin kuin teinien vanhemmilla kai välillä on. Nyt kuppi teetä, brownie, pari viipaletta hummuspäällysteistä pähkinäleipää ja sitten unten maille riemukkaille.

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Muu elämä

Ompeluesteitä

Mun ompeluhuone on vallattu muihin tarkoituksiin.

20140322_095140

Ihmeellisiä kasoja ja pinoja, ompelukonekin on valjastettu ipadin alustaksi.

20140322_095102

Viikonlopun haaste oli raivata polku koneelle sekä pinot pois ompelusten tieltä.

20140323_121810

Huh.

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käsityöt

Pääsiäispaasto

20140316_200706

Tänä vuonna pidän vegaanisen pääsiäispaaston. Perhe ei kannustanut. ”Voi vittu!” totesi ensimmäinen, ”Ei helvetti!” jatkoi toinen.

Olen lähtenyt siitä, että eläinperäiset e-koodit vältän, ne e-koodit, jotka saattavat olla eläinperäisiä, mutta Suomessa yleensä kasviperäisiä hyväksyn. Jos tuote on tehty tehtaassa, jossa käsitellään myös eläinperäisiä aineita (eli tuote saattaa sisältää esim. maitoa tai kananmunaa), mutta varsinaisesti itse tuote ei niitä sisällä, hyväksyn.

Puolitoista viikkoa on takana. Kerran olen yllättänyt itseni juustosiivu poskessa ja toisen kerran kaadoin teehen maitoa, mutta näitä kahta vahinkoa lukuuottamatta olen pysynyt ruodussa.

Ensimmäistä paastoviikonloppua loivensin ravintolalounaalla. Hakaniemessä SAK:n talon sisäpihalla on mainio ravintola Sen Chay, jonka monet annokset saa myös vegaanisina. Hyvää ja edullista.

20140308_161821

20140308_161758

Muuten olen syönnyt curry-sipuli-ohraa, vegaanihaasteen lasagnea, linssikeittoa, tomaattikeittoa, puuroa ja salaattia.  Ruisleivän päällä avokadoa ja vaalean leivän päällä hummusta. Lihattomuus ei tunnu vaikealta ja soijamaitokahvikin maistuu, mutta muuten kaipaan maitotuotteita: raejuustoa, rahkaa, jugurttia. Ja maitosuklaata.

20140309_183019

Alpron soijajuget ovat kyllä olleet iloinen yllätys, samoin kaurakiisseli Yosa. Niitä tulee ehkä syötyä paaston jälkeenkin.

Asiaan sen tarkemmin menemättä täytyy todeta, että (kakaroiden lisäksi) ruoansulatukseni on tilanteesta hiukan tolaltaan, mutta eihän se  näillä pähkinä-, papu- ja lakumäärillä ole ihmekään.

sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maailmanparannus

Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty

Tätä en nähnyt tulevaksi: vietin lauantain Go Expo -urheuilumessuilla. En ole messuihminen. Kirjamessuilla käyn vuosittain, mutta kassikaupalla messuhintoja metsästävät ihmismassat alkavat aina väsyttää jo tunnin jälkeen. (Kirjoista olen muutenkin sillä kannalla, että ne lainataan, poikkeuksena tietty usein tarvittavat kässäkirjat).

20140308_141849

Nyt messukokemus oli toisenlainen: olin hamsteri muiden joukossa. Tarjolla oli valtavasti urheiluvermeitä ja yhtä paljon myyjiä/esittelijöitä, jotka tulivat heti kysymään miten voisivat auttaa. Sovittaminenkaan risonut, vaikka koppeja oli vähän.

Tosin Intersportin standilla  oli sellaiset kopit, joiden verhoista näkyi läpi. Ymmärsin asian, kun olin kopissa alkkarisillani ja joku  totesi kopin ulkopuolella, että kylläpä näkyy. Joku muu vastasi, että täytyy vaan yrittää olla katsomatta. Yäh! Mainitsin asiasta kassalla (en selvästikään ollut ensimmäinen),  ja myyjän selitys oli se, että pari sälliä oli käynyt Ikeassa verho-ostoksilla.

20140309_103432

Mun ostokset: pyöräilyhousut, -paita ja -takki, trisortsit sekä kahdet joustavat kengännauhat. J osti Borat-pyöräilyasun, mutta siitä en saanut ottaa kuvaa.

Yhtäkaikki, nyt mulla on tarvittavat varusteet (märkkäri puuttuu), treeniohjelma tehtiin just (1 normitreeni, 1 palauttava, 1 pitkis vaihdellen uintia, juoksua ja fillarointia sekä 1 lihaskunto) ja kisasuunnitelma samoin (Kisko sekä Tirmotri, jos se tänä vuonna järjestetään).

Enää ei tarvitse muuta kuin aloittaa.

sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Urheilu