Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2011

Kuka rakentaa ensimmäisen sillan?

Norjan terrori-iskun jälkipuinti on linkittymässä myös suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun.

Olen yksi monista, jotka kävivät viikonloppuna Homma-foorumilla lukemassa, miten islamistiterroristien teoista moneen otteeseen elämöineet maahanmuuttokriitikot reagoivat siihen, että Norjassa tekijä olikin maahanmuuttokriitikko. Jälkikäteen nettivisiitti tuntui typerältä: isku oli sen verran hirvittävä, ettei sillä pitäisi olla tuoreeltaan mitään väliä, minkälaisessa paskassa hommalaiset nyt mahdollisesti rypevät.

Löysin tietysti etsimäni eli sen, että osa keskustelijoista aloitti ensimmäisten isku-uutisten jälkeen ”siinäs näitte” -tyyppisen uhrien haudoilla tanssimisen. Ja sen, että oma tanssi vaihtui tekijän taustojen selvittyä syytöksiin punavihreistä tansseista Norjan uhrien haudoilla. Joku jopa tarjosi vastustajilleen sarkastiset onnittelut ”voitosta”.

Myös Jussi Halla-Aho arvosteli tänään ”erinäisiä tahoja” siitä, että ne käyttävät teon uhreja kyynisesti keppihevosena oman agendansa ajamiseen, ennen kuin ruumiit ovat edes ehtineet jäähtyä. (Toivottavasti hän pidättäytyy kauhistelemastaan toiminnasta jatkossa myös itse. Madridin iskulla Halla-Aho keppihevosteli tuoreeltaan, ja myös raiskausten uhrit ovat kelvanneet hänelle oman agendan edistäjiksi ties kuinka monta kertaa.)

Foreign policy -lehdessä siteeratun tutkijan Toby Archerin mukaan Breivik on ”netissä toimivan muslimi- ja maahanmuuttovastaisen sekä valtiovallalle kriittisen blogisti- ja aktivistiyhteisön tuote”. Olisi vastuutonta olla analysoimatta myös suomalaista maahanmuuttajavastaista nettiliikehdintää Norjan tapahtumien valossa.

Toivottavasti maahanmuuttokriittisissä piireissä pohditaan avoimesti ja oma-aloitteisesti liikkeen suhdetta vihapuheeseen ja viharikoksiin. Maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuurisuuden arvostelu on tietenkin ihan yhtä sallittua kuin mikä tahansa poliittinen keskustelu. Mutta jos näyttää siltä, että liikkeen piirissä käyty keskustelu saattaisi innoittaa joitakin samalla tavalla ajattelevia rikoksiin, tämä tulisi huomioida keskustelun sävyssä.

Sama koskee myös maahanmuuttokriittisten vastustajia. Jos kaikki maahanmuuttokriittisyys demonisoidaan, sekin voi radikalisoida sekä Breivikin kaltaisia anti-jihadisteja että ääri-islamilaisia jihadisteja. Ihan samaan samaan tapaan kuin islam- ja maahanmuuttovastainen vihapuhe barrikadin toisella puolella. Jos kaikki puhuvat kuin käynnissä olisi sota erilaisten ideologioiden tai kulttuurien välillä, lopputuloksena voi todella olla sota.

Unohdetaan siis hetkeksi se, kuka heitti kenenkin mielestä ensimmäisen kiven. Kuka rakentaa ensimmäisen sillan?

janne

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maailmanparannus

”Minä olen nainen. Olen voittamaton. Olen ihan kuitti!”

Siri Hustvedtin kirja Kesä ilman miehiä on täydellinen kesäkirja – viihdyttävä muttei kevyt, terävä muttei ilkeä, älykäs muttei itseriittoinen, akateeminen muttei pitkästyttävä ja sen keskiössä on nainen, naisen elämä.

Kirjassa 55-vuotiaan Mian aviomies Boris laittaa heidän avioliittonsa tauolle. Tauon syy on miehen ranskalainen kollega, jota Mia nimittää Paussiksi.

Hylkääminen kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen aiheuttaa Mialle, runoilijalle ja yliopisto-opettajalle, lyhytaikaisen psykoottisen häiriön, ja Mia joutuu viikoksi mielisairaalaan. Sairaalasta päästyään Mia muuttaa kesäksi Brooklynistä lapsuudenkaupunkiinsa Bondeniin. Mia vuokraa itselleen asunnon läheltä palvelutalossa asuvaa äitiään. Kesän Mia viettää äitinsä ja tämän ystävien kanssa sekä pitämällä runokurssin seitsemälle noin kolmetoistavuotiaalle tytölle.

Mian ympärillä on tuona kesänä vain naisia: äiti ja äidin ystävät, runokurssin tytöt, tytär Daisy, sisko Bea sekä vuokratalon naapurissa asuva Daisyn ikäinen Lola ja tämän tytär Flora.

Minua ilahduttavat kirjassa erityisesti ne asiat, joiden kautta naisen elämää tarkastellaan: käsityöt, kaunokirjallisuus, feminismi, tyttöys sekä tarinat, joita kerromme itsestämme itsellemme ja toisillemme miksei evoluutiobiologiakin ja se, miten näiden kautta piirtyy erilaisia kaaria lapsuudesta vanhuuteen.

Kirja ei ole järin pitkä (vain 232 sivua), mutta hyvin täysi. Lukiessa piti hidastaa, jotta saisi sulatettua edes suurimman osan asioista ja jotta nautinto olisi mahdollisimman pitkä. Ja nyt se on siis tehty. Mitä seuraavaksi?

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjat