Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2016

Loppuvuoden kirjat

Kesälomalukemiseksi lainasin Kuopio-sarjan sekä kaikki Keplerit. Pomo snadisti piruili kirjapinoilleni, ja niinhän siinä kävi, etten (tietenkään) saanut kaikkia kirjoja luettua.

Kuopio-sarja / Sirpa Kähkönen (Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet, Neidonkenkä, Hietakehto)

Pidin sarjasta tavattomasti! Kaunokirjallinen mikrohistoriointi upposi muhun, ja nautin lomasta Tuomen perheen parissa. Erityisesti Tuomen perheen naisten ja lasten. Sarja kertoo kuopioilaisen puutalokorttelin elämästä 30-luvulta jatkosotaan. Kuopio-sarjan kirjat ovat mun mielestä hyvällä ja tärkeällä tavalla syvästi suomalaisia teoksia. Ehkä siksi, että kirjat sijoittuvat kansallisesti keskeiseen ajanjaksoon tai siksi että kirjojen pikkukaupunkimiljöö on arkkityyppinen tai siksi että näkökulma on pönöttämätön (lasten ja naisten) tai siksi että kirjojen teemat ovat nykymaailmassakin ajankohtaisia.

Hypnotisoija / Lars Kepler

Eka ja vika Keplerini. Tämä pino olisi jäänyt lukematta, vaikka olisi ollut aikaakin. Kirja oli mun makuun ihan liian raaka, liian kaamea. Liian pahaa oloa aiheuttava ja ihan liian pitkä.

Etta ja Otto ja Russell ja James / Emma Hooper

Olin kuuntelemassa Emma Hoooperia Helsinki Lit -kirjallisuusfestareilla ja olipa hän viehättäva! Pidin kovasti hänen tyylistään ja esittämästään dinosaurusaiheisesta kappaleesta. Yhtään en muista mitä hän puhui. Kirjastakin pidin – kaunis ja omaääninen kuvaus vanhuksista, rakkaudesta, muistista ja huodenpidosta. Kojoottikin (James) menetteli, vaikka tällaiset puhuvat eläimet ei kyllä yhtään ole mun juttu.

Valkoinen Toyota vei vaimoni : elämänkuvia / Joni Skiftesvik

Lukioikäisenä luin kaikki Skiftesvikit. Noin kahteenkymmeneen vuoteen en siis niihin ole koskenut, mutta tämän sain bestseller-hyllystä käsiini. Kirja koostui – nimensä mukaisesti – elämänkuvista: surullisista, avoimista, lempeistä ja piikikäistäkin tapahtumista ja hetkistä Skiftesvikin työelämästä ja perhe-elämästä. Parin kollegan kuvaus vaikutti jopa kostonhimoiselta, mikä kyllä vähän vei kirjan viehättävyydestä.

Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones

Olen snadisti heikkona tällaisiin taiteilijaromaaneihin (mainittakoon Siri Hustvetin Kaikki mitä rakastin, Tikkasen Kaksi: kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta). Pidin Jonesin tarinasta, ihmisistä, miljööstä – kaikesta. Tapahtumat sijoittuvat 60- ja 70-luvuille, miljöönä Lontoo ja sen teatteripiirit, henkilöinä näyttelijät, kirjailijat, tuottajat ja muut teatterin liepeillä vaikuttavat. Ja kaiken keskellä ystävyys ja rakkaus.

Islantilainen voittaa aina : elämää hurmaavien harhojen maassa / Satu Rämö

Satu Rämö kävi opiskeluaiksnaan Islannnissa useaan otteeseen, lopulta hän tapasi miehen, rakastui, avioitui ja jäi maahan. Kepeästi ja terävästi kirjoitettu Islannista ja Suomesta ja kulttuurieroista. Herätti välittömän tarpeen matkustaa Islantiin.

Parempaa väkeä / Sarah Waters

Sarah Waters on pitkäaikainen rakkauteni. Silmänkääntäjäs oli riemastuttava, Yövartio mainio ja Vieras kartanossakin ok, mutta tämä, tämä! Kamalaa jaanausta (melkein 600 sivua), ensin rakkauden kaipuussa, sitten rakkaudessa ja lopulta syyllisyydessä. Luin ja luin ja tuntui kuin olisin tarponut syvässä lumessa. Oli kirjassa hyvääkin: ajankuva (niin kuin Watersilla aina) 20-luvun Lontoosta, maailman murrosta elävät henkilöt, joista osa pitäytyy kiinni vanhassa maailmassa, osa janoaa uutta. Kirja käy sekä rakkausromaanista että jännitysdraamasta, mutta ihan sama, uuvuttavaa yhtäkaikki. Olisi kannattanut luovuttaa ja lopettaa kesken.

Kaikki se valo jota emme näe / Anthony Doerr

Lukukokemuksena samanlainen kuin Parempaa väkeäkin, loputonta ja uuvuttavaa. Ehdottomasti olisi kannattanut lopettaa kesken. Kirja kertoo sokeasta ranskalaisesta tytöstä ja orvosta saksalaisesta pojasta, joka osaa korjata radion kuin radion, ihmeellisestä timantista sekä toisesta maailmansodasta. Kirja tähtää tytön ja pojan kohtaamiseen ja toki he kohtaavatkin. Silkkaa huttua. Tai no, oli kirjassa pilkahduksensa: se miten Jules Vernen kirjat toivat valoa pimeyteen ja lohtua Marie-Lauren elämään oli kyllä koskettavaa.

Nyt mulla on yöpöydällä kaksi hyvältä vaikuttavaa kirjaa, Heidi Köngäksen (Könkään?) Hertta ja  Peter Høegin Susanin vaikutus.

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjat

Keliaakikon joulu

20151224_110057
Ensimmäinen loppuvuoden juhlakausi ilman gluteenia selvitty! Tässä pientä raporttia:

Pipareita tein kahdella eri reseptillä. Toiseen taikinaan tuli Semperin fin mix -jauhoja ja toiseen, Keliakialiiton ohjeeseen, tattari- ja mantelijauhoja. Ensimmäinen satsi piparipyllyjä oli parempi: taikina oli paljon helpompi leipoa ja makukin oli parempi. Molemmat satsit tuli kuitenkin syötyä, eikä ne pelkästään mun masuun päätyneet.

Siinä mielessä olen faijani tytär, että taatelit kuuluvat jouluun. Jo useammmaksi jouluksi olen tehnyt Eksoottisia herkkuja -keittokirjasta israelilaisia taatelikakkuja (ogat t’marim). Suosittelen kaikille taatelinystäville:

500g kivettömiä taateleita (tuoreita tai kuivattuja)
200g suolatonta voita
1 dl sokeria
300g murskattuja Marie-keksejä
200g saksanpähkinärouhetta
n. 1,5 dl kookoshiutaleita

Silppua taatelit kattilaan, sekoita joukkoon voi ja sokeri ja lämmitä koko ajan sekoittaen tasaiseksi massaksi. Lisää pähkinärouhe ja keksimurska. Pyörittele taikinasta kaksi pitkää tankoa ja pyöritä ne lopuksi vielä kookoshiutaleissa. Peitä tangot foliolla ja laita 30 minuutiksi jääkaappiin. Viipaloi ja tarjoile. Säilyvät jääkaapissa vähintään kuukauden (paitsi etteivät säily, sillä tulevat syödyksi paljon vähemmässä ajassa).

Ilo oli suuri, kun Citymarketista löytyi Semperin gluteenittomia Marie-keksejä! Taateli-innossani leivoin myös maissijauhoista ja tattarijauhoista taatelipikkuleipiä, mutta niistä tuli aivan superpahoja. Kekuja ei syönyt kukaan. Maistuivat kuivilta ja pahoilta ja tosi vähän taatelilta. Päätyivät biojätteeseen.

Taatelisatsi: vasemmalla raakataatelisuklaata (ohje Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjasta), keskellä taatelikakkuja ja oikealla syötäväksi kelpaamattomia taatelipikkuleipiä

Taatelisatsi: vasemmalla raakataatelisuklaata (ohje Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjasta), keskellä taatelikakkuja ja oikealla syötäväksi kelpaamattomia taatelipikkuleipiä.

Herkkupuolella tein kuopuksen pyynnöstä rocky road -suklaata ja murohyviä. Pandan maitosuklaa ei edes saata sisältää vehnää, joten korvasin Fazerin sinisen sillä. Tällä erää laitoin sekaan suolapähkinöitä, vaahtokarkkeja ja Ruohonjuuresta ostamiani paahdettuja riisimuroja.

Murohyviä tehtiin meillä himassa aina jouluksi, ja resepti oli simppeli: paketti riisimuroja, paketti kookosrasvaa, paketti tomusokeria ja paketti Van houten -kaakaota. Tällä kertaa käytin paahdettuja riisimuroja ja Chocochilin reseptiä. Joulun ehdoton karkkiherkku eli vihreät kuulat ovat onneksi gluteenittomia.

Peruna- ja porkkanalaatikot ostin kaupasta ja anoppi oli tehnyt gluteenitonta lanttulaatikkoa. Tarkoituksenani oli valmistaa pieni satsi imellettyä perunalaatikkoa, mutta en sitten jaksanutkaan. Seuraavaksi jouluksi se täytyy opetella, sillä tuuningin kohdalla iski armoton annoskateus.

Ehdottomasti merkittävin saavutus oli kuitenkin uudeksi vuodeksi itse tehdyt ja omin kätösin rypytetyt karjalanpiirakat. Reseptin katsoin Pördeltä ja taikinaan käytin tummaa Jytte-jauhoseosta. Piirakoista tuli aivan kelvollisia, Jannen mukaan lyövät Fazerit mennen tullen ja Pirkka Parhaat -pakastepiirakatkin niukin naukin. Aitoja joensuulaisia eivät toki voita. Olin itsekin piirakoihin tyytyväinen, tosin olisivat voineet olla hiukan suolaisempia ja taikinaa ei olisi tarvinnut kaulita aivan niin ohueksi. Työnjako oli sellainen että mä keitin puuron, tein taikinan, kaulin ja Janne täytti ja rypytti. Täytyy sanoa, että hienosti rypyttikin, mutta mä olisin ollut tosi paljon nopeampi. Seuraavaksi kokeilen tattarijauhotaikinaa, mutta sitä ennen on hankittava pulikka.

DSC_1185

Noin muuten joulu on ollut kelpo joulu ja loma kelpo loma: on vietetty muutamia ruutanapäiviä yöputsissa, luettu kirjaa, neulottu (yhtä kovan onnen villistä, siitä lisää tuonnempana kun hermot taas kestää), syöty, kävelty, hiukan urheiltu, nähty sukulaisia ja kavereita, katsottu elokuvia ja sarjoja, eli leppoisasti on vuosi vaihtunut. Uudelta vuodelta odotan paljon; uusia juttuja, vanhaa tuttua ja kaikkea siltä väliltä.

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Gluteeniton elämä