Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2012

Kuudes kausi

Kuudennen metsästysvuoteni ensimmäinen reissu on takana, elämäni toinen saalis pakastimessa. Edellisen kerran saalista tuli kolme vuotta sitten, joten tällä tahdilla seuraavan kerran tärppää vuonna 2015.

Puunlatvasta ammuttu ukkoteeri putosi aika kuvaukselliseen asentoon.

En ole koskaan ennen metsästänyt jänistä saaressa. Saarijänis osoittautui harvinaisen ovelaksi elikoksi: se harhautti koiraa vaihtamalla saarta uimalla pariinkin otteeseen. Ajon alussa pupu pysähtyi suoraan eteeni kuuntelemaan koiraa, mutta ase oli laukaisuhetkellä jumissa. Lopulta jänis ilmeisesti juoksi yhden saaren niin täyteen jälkiä ettei koira erottanut vanhaa tuoreesta, ja vetäytyi johonkin koloon lymyilemään.

Reissun aivan ehdottomia kohokohtia oli ensimmäinen laavuyöni sitten lapsuuden.

Huomenna matka jatkuu Kuusamoon. Tänä vuonna vaikuttaa siltä, että metsästysreissuja saattaisi järjestyä peräti kolme samalla kaudella. Se olisi tähän astinen ennätyksesi.

janne

 

Mainokset

Jätä kommentti

by | 25.09.2012 · 17.36

Vuonna 2012 tähän mennessä luetut kirjat

37 viikkoa ja 34 kirjaa. Yllättävä (tai ei ehkä niinkään) kasauma nuorten miesten elämää ja kasvua käsitteleviä kirjoja. Voi myös olla, että muistan kirjoista vaan ne pojat.

Liza Marklund: Panttivanki
Lukiessa laskin montako kertaa Annika Bengtzonin mainittiin käyneen pissalla, mutten valitettavasti enää muista. Ehkä seitsemän.

David Grossman: Sinne missä maa päättyy
Tarina yhdestä tytöstä ja kahdesta pojasta: ystävyydestä, rakkaudesta, isyydestä, äitiydestä, sodasta ja rauhasta, rakkaudesta ja kuolemasta. Isrealilaiset Ora, Avram ja Ilan tutustuvat teini-ikäisinä sairaalassa vuonna 1967. Ulkona pauhaa kuuden päivän sota. Kolmikko rakastuu, mutta aikuisuuden kynnyksellä Ora (kirjaimellisesti) valitsee Ilanin ja saa kaksi poikaa. Rakkaus kolmikon välillä ei kuitenkaan katoa, vaan se elää.

Israelin armeija esittää merkittävää roolia kaikkien kirjan henkilöiden elämässä. Grossman kuvaa moneen otteeseen sitä, miten valtion toimet vaikuttavat siviiliväestön elämään. Kirja on pysäyttävä, mutta ei pelkästään siksi, että David Grossmanin oma poika kuoli Israelin armeijan palveluksessa kesken kirjoitusprosessin. ”Se mikä muuttui eniten viimeisen version kirjoittamisen aikana oli todellisuuden kaiku.”

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Ihmeellinen kirja: päähenkilö Jackson Brodie on kliseinen, mutta kirja on dekkariksi epätyypillinen. Jackson Brodien on entinen ammattisotilas ja poliisi. Hän on eronnut ja hänellä on liitostaan yksi lapsi, ja hänen elämänsä on jokseenkin hajanaista ja yksinäistä. Brodie ratkaiseen kolme vuosia vanhaa tapausta. Vaikka hän ei ole yksityisetsivänä kokenut, hän ratkaisee arvoitukset elämänkokemuksellaan. Kirja on hauska ja yllättävä – kivaa luettavaa siis. Odotan jatkoa.

Katja Kettu: Kätilö : romaani
Kesti kamalan kauan tottua Katja Ketun kieleen, mutta kun siihen tottui, tarina vei mukanaan. Pidän pohjoiseen sijoittuvista kirjoista. Kuten Maria Säkö kirjoittaa Hesarissa, romaanissa yhdistyvät mauton ja ylevä.

C. J. Sansom: Musta tuli
Tämä on toinen kyttyräselkäisen lakimies Matthew Shardlaken ratkaisema arvoitus. Kirjassa eletään vuotta 1540, Henrik VII haaveilee uudesta avioliitosta teini-ikäisen Katarina Howardin kanssa, Lontoossa on ennätyshelteet ja Shardlakella olisi yksi murha ratkaistavanaan. Hänen tuttavansa veljen perheen 18-vuotiasta ottotytärtä Elizabethia syytetään perheen pojan murhasta. Elizabethin toinen setä on vakuuttunut tytön syyttömyydestä, mutta tyttö kieltäytyy itsepäisesti puhumasta ja hänet määrätään kidutettavaksi. Varmaa on, että tyttö kuolisi kidutukseen. Tässä vaiheessa Shardlake saa Cromwellilta toisen tehtävän selvitettäväksi. Eräästä luostarista on löytynyt kreikkalaista tulta, iäksi kadonneeksi luultua salaista asetta Bysantin ajoilta ja – päästäkseen takaisin kuninkaan suosioon – Cromwell on luvannut esitellä hämmästyttävän aineen kuninkaalle. Käy kuitenkin niin, että sekä aine että sen resepti katoavat. Niitä etsimään Cromwell komentaa Shardlaken ja lupaa tälle palkkioksi kahden viikon lykkäyksen Elizabethin kidutuksen täytäntöönpanoon. Shardlakella pitää siis kiirettä: hänen on kahdessa viikossa selvitettävä kaksi arvoitusta ja lisäksi hän huomaa joutuneensa itsekin hengenvaaraan. Kirja on erittäin viihdyttävä ja historiallisten aikojen ja paikkojen kuvaaminen on käsittääkseni moitteetonta.

Jo Nesbø: Aave
Taattua ja tuttua Nesbøtä: Harry Hole palaa hämäristä keskelle toimintaa, tekee sankarillisia tekoja, pettää läheisensä ja painuu takaisin hämärän rajamaille. Muistaakseni jo muutaman kirjan loppu on saanut minut miettimään, että joko tämä oli Harryn viimeinen esiityminen, niin tämäkin.

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky, Musta polku, Sudentaival, Kunnes vihasi asettuu, Uhrilahja
Ai että minä pidän Larssonin Rebecka Martinssonista. Pidän Rebeckan omalaatuisuudesta ja rikkinäisyydestä – sekä pohjoisesta.

Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä , Aamun hämärissä, Kevään kalpeudessa, Meren hiljaisuudessa, Saaren varjoissa, Muurien kätköissä, Hiljaisuuden hinta
Hömpähtäviä dekkareita. Suurimman osan näistä luin viikon saikulla, javoi olla ettei enää kahdeksatta tule luettua.

Camilla Läckberg: Jääprinsessa
Kaa-amea. Tylsät murhat ja tylsää romantiikkaa.

Ann Cleeves: Musta kuin yö, Valoisat illat, Punaista tomua, Sininen sarastus
Eivät ihmeemmin kolahtaneet. Vaikea sanoa, miksi silti tuli kaikki neljä luettua. Tapahtumat sijoittuvat Shetlantiin, ja se onkin kirjojen kiinnostavin anti. Ei näissä mun mielestä mitään varsinaista vikaa ole, ovat vaan hiukan tasapaksuja.

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
Pidin kovasti. Jälkeenpäin joku kysyi minulta mistä kirja kertoi – enkä osannut vastata muuta kuin että ihmisistä 70-luvulta tulevaisuuteen. Vähiten pidin vuoteen 2020 sijoittuvasta lopusta ja hienoin kohta kirjassa oli 70-sivuinen power point -esitys. PP:ssä Jennifer Egan kuvaa tarkasti ja viiltävästi yhden perheen tilannetta, ohi puhumista sekä rock-kappaleiden tahallisia taukoja. En osaa sanoa onko kirja vuoden paras käännösromaani, kuten Jukka Petäjä kirjoittaa, mutta lukemisen arvoinen ehdottomasti.

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan
Surullinen tarina surullisesta pojasta, joka alkaa selvittää isänsä itsemurhaan johtaneita syitä. Johtolankanaan hänellä on isästä olettu kuva. Isä on ollut homo aikana, jolloin homoutta ei ole hyväksytty – ei myöskään isä itse. Sulzer kuvaa eleettömästi mutta kuristavasti 50-luvun suvaitsemattomuutta ja nuoren miehen epätoivoista yritystä elää jonkun muun elämää. Kaiken kaikkiaan Sulzerin kuvaus on tarkkaa:

Ja niin hän yllätti itsensä kadehtimasta heidän ääretöntä huolettomuuttaan. Miehekkyyden ensimmäisiä merkkejä – vähitellen kehittyviä lihaksia, parran haituvia, avutonta uppiniskaisuutta, madaltuvia ääniä ja kiusallisia näppylöitä – pojat kantoivat voitonvarmojen valloittajien ylpeydellä.

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt
Barcelonan poliisin arkistossa ja kirjastossa työskentelevä komisario Petra Delicado pääsee henkilöstöpulan vuoksi tutkimaan raiskausta. Parikseen hän saa eläkeikää lähenevän, tukevan ja hitaan ylikonstaapeli Garzónin, joka on siirtynyt Barcelonan poliisiin Salamancasta. Raiskauksia tapahtuu useita, ja lopulta myös murha. Juttu kiinnostaa kaupunkilaisia ja tiedotusvälineitä ja sinnikkäät toimittajat saavat Petra Delicadon raivon partaalle.

Petra Delicado on sukua Sue Graftonin Kinsey Millhonelle ja Janet Evanovichin Stephanie Plumille (paitsi että on poliisi eikä yksityisyrittäjä): hän on sanavalmis, emansipoitunut, ärhäkkä ja itsenäinen. Ja 90-lukuinen. Jokin ei kirjassa kuitenkaan toimi: ristiriidat Garzónin kanssa tuntuvat teennäisiltä. Lisäksi lukijalla on hyvin vahva epäilys murhaajasta jo sivulla 260 (ja se osoittautuukin oikeaksi), kun taas etsivät pääsevät murhaajan jäljille vasta sivulla 293. Plaah.

Riikka Ala-harja: Maihinnousu
Intensiivinen ja koskettava kirja, jonka päähenkilöllä on kaksi samanaikaista kaameaa tilannetta elämässään: lapsen sairaus ja miehen suhde työtoveriinsa. Elina Hirvonen tiivisti kolumnissaan hyvin kirjan (tai oikeammin siskon perheineen) käynnistämän keskustelun: kyse on siskosten välisistä asioista eivätkä ne kuulu meille.

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Tyttö tapaa pojan, poika tytön ja vielä toinenkin poika saman tytön. Jos tästä kirjasta sanoo, että se on 80-luvun yliopisto-opiskelijoiden kolmiodraama, niin se on aika laimeasti sanottu. Englanninkielistä kirjallisuutta Brownin yliopistossa opikeleva Madeleine rakastuu biologiaa opiskelevaan Leonardiin. Mitchell – joka myös aloittaa englannikielisen kirjallisuuden opiskelijana – on puolestaan rakastunut Madeleineen. Rakkaudet kehittyvät omiin tahteihinsa, ja siinä sivussa Leonard sairastuu maanis-depressiivisyyteen ja Mitchell vaihtaa kirjallisuuden uskonnollisiin kysymyksiin ja päätyy Intiaan Äiti Teresan laupeuden työhön.

Kirja on karhea ja kupliva sekoitus nuoruutta, kirjallisuutta, rakkautta ja teologiaa.

David Nicholls: Kaikki peliin
Tässäkin kirjassa on päähenkilöinä eglanninkielisen kirjallisuuden yliopisto-opiskelija ja myös tässä kirjassa eletään 1980-lukua. Brianin isä kuoli, kun poika oli 12-vuotias ja siitä lähtien Brian on asunut kaksin äitinsä kanssa. Muutto pois kotoa ja stipendin mahdollistama yliopisto ovat isoja juttuja, joihin Brian valmistautuu huolella:

Junamatkalla [kotikaupungista yliopistokaupunkiin] panen kuulokkeet päähän ja kuuntelen omaa erityistä kokoomanauhaani, johon olen valinnut kaikkien aikojen ylivoimaisesti parhaat Kate Bush -biisit. Se on kohtuullisen hyvä kokoelma, mutta meillä ei ole kunnon laitteita kotona, joten puolessa välissä kappaletta ”The Man With The Child In His Eyes” nauhalla kuuluu äidin huuto, että kyljykset ovat valmiita.

Työläisestä intellektuelliksi halajava poika rakastuu heti kampuksen kauneimpaan tyttöön, yläluokkaiseen Aliceen. Pidin nuoren miehen elämän kuvauksesta – reteydestä, kömpelyydestä, finneistä, surusta, uhosta ja herkkyydestä. Kirja sai silmäni vuotamaan sekä naurusta (kyljykset!) että itkusta (isien kuolemat aina, yhä).

Lukupiirikirjat:

Alice Munro: Kerjäläistyttö : tarinoita Flosta ja Rosesta
Eka lukemani Munro. Hienostelevaan pyrkivän mutta yhtä kaikki köyhän elämän säälittävyys on kuvattu mieliinpainuvasti.

Merete Mazzarella:Illalla pelataan Afrikan tähteä : isovanhemmista ja lapsenlapsista
Enemmän isovanhemmista ja lapsenlapsista kuin anopeista ja miniöistä, vaikka niistäkin hiukan.

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti : merkintöjä elämästäni
Erittäin sympaattinen niin kuin arvata saattaa.

Asko Sahlberg: Häväistyt
Tunnelmaltaan kirja muistutti minua Olli Jalosen kirjsta Isäksi ja tyttäreksi. Tarina ja miljöö tietty ihan eri, mutta sama kurjuus ja kylmyys ja ankeus. Paitsi kirjan loppupuoli oli farssimaisempi.

Torsti Lehtinen: Kun päättyy Pitkäsilta
Kirjan lukemisen jälkeen kipale Inarinjärvi on soinut tauotta päässä. Ajankuva on mahtavaa, samoin – jälleen kerran – pojan / nuoren miehen elämä ja kasvu. On kenties luettava vielä trilogian seuraavat osat Kuin unta ja varjoa ja Sokea taluttaja.

sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjat