Viime lauantaina, näyttelyn tokavikana päivänä, kävin kässä-ässätoverin kanssa tsekkaamassa Kumun koltut. Kimallus suorastaan häikäisi kun astuimme näyttelysaliin. Helmiä, paljetteja, sulkia, höyheniä, kirjailuja – kaikkea runsaasti.
Ensimmäisen maailmasodan jälkeisen muodin keskus oli Pariisi ja uusi maailmanjärjestys vaikutti myös muotiin: 20-luvun vaatteissa oli paljon vaikutteita itäeurooppalaisista kirjailuista ja koska ylellisistä kankaista oli pulaa (monet tekstiilitehtaat oli pakotettu sotatekstiilien valmistamiseen), vaatimattomia kankaita ylellistettiin kirjailuilla. Mekkojen graafiset linjat, suorat siluetit (polvipituinen helma, laskettu vyötärö) sekä geometriset ja symmetriset koristelut (aiheet ja teemat itä-Euroopan lisäksi usein myös Egyptistä) viehättivät mua erityisesti.
Näyttely oli kauniisti ja harkitusti rakennettu. Mekot olivat tietysti pääosassa, mutta kaikki yksityiskohdatkin vaikuttivat harkituilta. Sielu lepäsi.
Vielä muutamat kuvat: 
Ihana selkä.
Olisi tavattomasti tehnyt mieli nostaa vasemmanpuoleisen mekon lappuja ja katsoa niiden kiinnitys. Oikeanpuoleinen mekko on yhtä ja samaa kangasta – paksummalta näyttävältä osa on täyteen kirjailtu pikkupikkuhelmillä.
Vihreä juhlakokonaisuus.
Kukkaprintti
Itäeurooppalaisvaikutteita.
Helma.
Mieletön selkäkirjailu!
Heppa-aihe.
Hempeät värit ja selkeät linjat.
Loppuun tanssittu, parsittu mekko (tai niin haluaisin ajatella).
Perhosmekko
Mekko ja päivänvarjo.
kasitoita.wordpress.com 