Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2016

Vladimir of Russia

putin_stamp_pohja

Vladimir Putinista välitetään medialle säännöllisesti kuvia, jotka näyttävät presidentin miehisissä sankarirooleissa. Putin-kuvien henkilönpalvonta on jatkumoa neuvostoajoista, mutta kommunistijohtajia ei kuvattu Putinin tapaan liioitellun yltiömaskuliinisina, vaan paljon neutraalimmin. Mistä Kreml on mahtanut ammentaa inspiraatiota Putinin lukuisille eri sankarihahmoille?

kuvarulla4

Vaikka Putin-mytologiaa rakennetaan Venäjällä myös taiteen keinoin, Putinin politiikkaa tukeva taide ei ole ainakaan vielä kehittynyt tyylillisesti erilliseksi taidesuuntaukseksi. Jos Putinin tukijat haluaisivat kehittää perussuomalaisen realismin hengessä Kremlin narratiivia tukevan taidesuuntauksen, mallia kannattaisi ottaa Tom of Finlandista. Perustelen yllättävän kuuloista väitettäni yhdistelemällä Putinista julkaistuja propagandakuvia Tom of Finland -teoksiin. Putinia tukevan taidesuuntauksen nimi voisi olla putinistinen fotorealismi.

tukkijätkät2

Putinin legendaarinen uintikuva on toistettu myös ankkamaalari Kaj Stenvallin tuotannossa. Putinin uintilajina on teknisesti vaativa perhonen, joka on käsivedoltaan visuaalisin ja aggressiivisin. Tom of Finlandin tukkijätkät symboloivat kuvassa Venäjän kansaa. Kremlin Putin-kuvissa tavalliset kansalaiset kuvataan yleensä neutraalisti. Sen sijaan sosialistinen realismi korosti (myös) kansan sankarillisuutta ja kuvasi nimenomaan kansanmiehet usein liioitellun maskuliinisesti. Tom of Finland -hahmot linkittävät siis putinistisen fotorealismin sosialistiseen realismiin ja muistuttavat Kremlin tavoitteesta palauttaa Neuvostoliiton suuruuden ajat.

Putinin tukijat pitänevät Tom of Finlandiin yhdistämistä rienaamisena, sillä Putinin suhtautuminen homouteen on nuivaa. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan pilkata Putinin homofobisuutta Tom of Finlandin avulla, ja olen pyrkinyt parhaani mukaan poistamaan kuvistani viittaukset homouteen. Tom of Finland sattuu vain olemaan paras tarjolla oleva tyylillinen esikuva Putin-taiteelle, sillä Putinista tarjotut propagandakuvat ja Tom of Finland on veistetty ilmiselvästi samasta puusta.

Molempien visuaalinen juju on miehisyyden ja miehisen voiman ihailussa ja rankassa liioittelussa. Läntisessä lukijassa Putin-kuvien ja Tom of Finlandin yhtäläisyydet saattavat herättää huvittuneisuutta, mutta samankaltaisuudet eivät ole pelkkä huvittava sattuma.

heppasyö

Pääministeriaikoinaan Putin esiintyi kuvassa, jossa hän syötti hevosta. Kerrotaan, että hetkeä ennen kuvan ottamista hevonen oli hyökännyt toimittajan kimppuun.

Tom of Finlandilla ja Kremlin Putin-kuvilla on yhteiset juuret. Tom of Finlandin cowboyt, merisotilaat, prätkäjätkät ja pilotit olivat oman aikansa homofobisen valtakulttuurin tyypillisiä machomiesstereotypioita. Tom of Finland kaappasi stereotypiat, asetti ne uuteen kontekstiin ja valjasti ne homojen vapauttamiseen. Aiemmin homomiehet kuvattiin naismaisiksi, mutta Tomin kuvissa homot olivat ylpeästi vieläkin miehekkäämpiä kuin esikuvansa valtakulttuurissa. Tosielämässä homot alkoivat pukeutua nahkaan vasta Tom of Finlandin kuvien innostamina.

Tom of Finland edisti kuvillaan homojen oikeutta miehisyyteen, mutta sittemmin vapaamielinen länsi on pitkälti hyljännyt Tom of Finlandin valtakulttuurista omaksumat machomiesstereotypiat. Valtakulttuuri hyväksyy yleensä Tom of Finland –henkisen kukkoilun osana homojen harmitonta alakulttuuria, sillä tässä kontekstissa kukkoilu ei ole miesten ja naisten välinen tasa-arvo-ongelma, eikä se aiheuta yhteiskunnalle muutenkaan sen kummempaa vahinkoa. Muuten liberaali länsi näkee machoilun asiana, josta pitäisi päästä eroon. Samaan aikaan Putinin Venäjällä eletään vanhoja hyviä aikoja.

cowboy

Tom of Finlandin tavoin myös Putin asemoituu machomiehen rooleihin asettuessaan vastavoimaksi länsimaailman valtakulttuurille. Nykypäivän vapaamielinen länsi on hylännyt perinteiset arvot, ja Putinin macho-kuvat symboloivat niiden kukoistusta nyky-Venäjällä. Venäjän kansalle Putin tarjoaa itseään perinteisten arvojen pelastajana, ja hän etsii liittolaisia arvokonservatiiveilta myös lännestä.

Putin-kuvasto palauttaa Tom of Finlandin aikanaan kaappaamat ja liberaalin lännen sittemmin hylkäämät mahcomiesstereotypiat takaisin perinteisille juurilleen. Samalla Putin palauttaa mahcoilun myös poliittisen vallankäytön ytimeen ja sen oikeuttajaksi. Lännen rappeutuvat demokratiat ovat akkamaisia, mutta Putin uskaltaa olla mies sekä kuvissa että tosielämässä.

Machoilusta syntyvä arvokonflikti korostaa entisestään Venäjän ja lännen välistä vastakkainasettelua, ja vastakkainasettelusta syntyvä konfliktin uhka luo perusteen sille, että Venäjää johtaa keinoja kaihtamaton alfauros. Tässä kierteessä myös sisäisten vastustajien kaltoin kohtelu voidaan perustella ulkoisen uhan avulla.

beach

Tomin alkuperäishahmoihin on lisätty USA:n liput sekä Venäjän laivaston lippu, ja tatuoinniksi on vaihdettu kaksipäinen kotka. Kansalliset symbolit muuttavat homomiesten himokkaat katseet heteromiesten väliseksi vihollisuudeksi. Putinin ja merisotilaan paljaat yläruumiit sekä sotilaan kädessä oleva pyyhe korostavat venäläisten voimaa ja puhtautta verrattuna taustalla kyräileviin jenkkeihin. Selän kääntäminen vihollisille viestii myös voiman tuomasta itsevarmuudesta. (Tätä kirjoittaessani huomasin, että myös tässä käytetty Putin-kuva on esiintynyt aiemmin Kaj Stenvallin teoksessa).

Venäjä ei ehkä pärjää lännelle taloudellisesti, mutta voimankäytössä se haastaa länttä muutenkin kuin propagandakuvin. Siksi ei ole yllätys, että (myös) aidossa putinistisessa taiteessa Putin näyttää esiintyvän erittäin usein asetelmissa, joissa hän tavalla tai toisella alistaa Barak Obamaa ja alleviivaa Venäjän ylivertaisuutta suhteessa Yhdysvaltoihin. Kun Tom of Finland –kuvat riisuu homoseksistä, myös ne on helppo valjastaa samaan käyttöön.

putin_obama

putinobama

Vertailun vuoksi: aito putinistinen maalaus Moskovasta.

Kremlin Putin-kuvissa ja Tom of Finlandin tuotannossa on yhteinen paradoksi. Ihmiskehon asettaminen kameran linssin eteen passiiviseksi objektiksi ja katseiden kohteeksi on varattu perinteisesti naisille. Naiset tavataan esittää kuvissa seksuaalisina olentoina, kun taas miehet kuvataan tyypillisesti neutraalimmin. Putin-kuvissa ja Tom of Finlandin tuotannossa miehen riisuttu keho on kuitenkin mitä suurimmassa määrin katseiden ja halun kohde.

Tom of Finlandin kuvissa sekä oletettu katsoja että kohde ovat miehiä. Myös Putin-kuvissa johtajan rinnalla esiintyy yleensä muita miehiä kuten sotilaita, judokoita ja vähäisempiä päättäjiä. Kuvissa esiintyvän Putinin paljas ylävartalo lähettää kuitenkin vahvan viestin sekä miehille että naisille. Naisille kuvissa esiintyy viriili naistenmies, ja haluttavuus naisten silmissä korostaa alfauroksen valtaa myös miehille. Naistenmiehen mainetta alleviivataan myös presidentin naissuhteista levitetyillä juoruilla sekä naisten ihailusta kertovilla uutisjutuilla.

tof_avaimet_7.jpg

Pussy Riotin Nadezda Tolokonnikova oli vankilassa niin kauan kuin Putin parhaaksi katsoi.

Todellisuus on heittänyt eteemme myös hämmästyttämän monta ikonista kuvaa, joissa Putinin Venäjä on passittanut nuoria naisia kaltereiden taakse. Pussy Riotin Nadežda Tolokonnikova, Greenpeacen Sini Saarela ja ukrainalaislentäjä Nadia Savtshenko tulevat ensimmäisinä mieleen. Nämäkin kuvat rakentavat osaltaan tarinaa miehisestä johtajasta, joka uskaltaa näyttää naiselle tämän paikan maailmassa.

gender.jpg

Toivon, että hahmottelemani putinistinen fotorealismi avaa osaltaan myös alkuperäisten Putin-kuvien kulttuurista ja yhteiskunnallista merkitystä. Niillä saatetaan luoda Venäjälle uutta kansallista identiteettiä tehokkaammin kuin millään Putinin yksittäisellä poliittisella päätöksellä. Sen lisäksi niillä oikeutetaan raakaa poliittista valtaa.

Sekä uuden venäläisen identiteetin että sen varaan rakentavan vallankäytön johtoajatuksena näyttäisi olevan ajatus Venäjästä majakkana, joka johtaa konservatiivisia voimia globaalisti ja pelastaa maailman liberaalin, demokraattisen lännen rappiolta. On huolestuttavaa, että tämä ajatus näyttäisi saavan kasvavaa vastakaikua myös maahanmuuton ja muukalaisvihan kanssa kamppailevassa lännessä.

pallot

Vasemmalla putinisoitu versio Tom of Finlandin teoksesta, jossa mies yhtyy maapalloon. Oikealla on vasemmanpuolisen kuvan inspiraation lähde: tuntemattoman, aidon putinistitaiteilijan maalaus Moskovassa järjestetyssä taidenäyttelyssä.

JANNE

 

Tässä käytetyt alkuperäiset Tom of Finland -teokset avautuvat kuvia klikkaamalla.

1 kommentti

Kategoria(t): Muu elämä

mä <3 mämmi

Vuosi sitten pääsiäisenä keliakia oli vielä epäilys ja odottelin kutsua gastroskopiaan. Pelkäsin, etten ehkä koskaan enää saa syödä mämmiä, joten vetelinkin sitä lähes mietomaisia määriä!

Muutama viikko sitten havaitsin, että on olemassa gluteenittoman mämmin reseptejä. Silmiini sattui Terapiakeittiön resepti:

400 g kuivattuja luumuja
1 iso Golden delicious omena (paloiteltuna 200g)
1,5 l vettä

Keitä kunnes luumut hajoavat, soseuta, älä kaada vettä pois.

2-3 keskikokoista Rosamunda-perunaa

Keitä perunat, kaada vesi pois ja soseuta. Punnitse soseesta 380g ja sekoita se luumujen joukkoon. Surauta seos vielä sauvasekoittimella.

1 l tummaa siirappia
1 tl suolaa
1 tl raastettua appelsiininkuorta

Lisää nämä luumu-perunasoseeseen.

5 dl Kukko-lager olutta (vihreä tölkki)
3 dl kylmää vettä
150 g tattarijauhoja

Mittaa vesi ja olut kattilaan ja vispaa jauhot sekaan. Lisää seos luumu-perunasoseeseen ja jätä imeltymään yöksi huoneen lämpöön kannella peitettynä.

Paista seuraavana päivänä. Jaa mämmi useampaan vuokaan siten, että mämmiä tulee vuokaan n. 3-4 cm kerros. Paista 175 asteessa noin 2 tuntia.

Aika paljon jännitti millaista mämmiä uunista tulisi. Maistoin heti, mutta kuuma mämmi oli vetelää eikä oikein maistunut. Lisäksi mämmin päälle oli tullut paksu ja sitkeä kuori, jota oli ensin kuorittava pois.

Laitoin mämmit patrsille jäähtymään ja maistoin uudestaan seuraavana aamuna. Iloinen yllätys: mämmi maistui mämmiltä, ainakin riittävästi. Väri jäi vaaleammaksi, mutta koostumus oli suht sama. Maku oli ehkä hiukan liian luumuinen (ensi vuonna voisi kokeilla vähän vähemmän luumua ja vähän enemmän perunaa), mutta oluesta tuli hyvä maltaan maku. Äiti sanoi että hyvää on, muttei juuri mämmiä muistuta. Sisko ja Janne puolestaan totesivat että ihan mämmistä menee (äiti toki syö mämmiä näistä eniten, eli ehkä hänen arvionsa on kuitenkin lähimpänä totuutta). Yhtä kaikki, luulen että tämä on parasta, mitä gluteenittomalla mämmirintamalla on tarjolla. Seuraavalla kerralla tosin täytyy peittää vuoat foliolla toisenksi paistotunniksi, jos sillä välttäisi kuoren syntymisen.

Nyt on napa täys mämmiä, viimeiset lusikalliset söin tänään. Ehkä tällä ensi vuoteen pärjää.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Gluteeniton elämä

Kässäilyä ja karjiksia

Viime viikonloppuna vietettiin suvun tuoreimman jäsenen ristiäisiä. Suloinen typy sai kauniin nimen! Lahjaksi kirjailin sankarille runotaulun ja ompelin tilkkupeiton. Facen Ompeluelämää -ryhmästä opin, että tilkkupeitton tikkaukset kannattaa harsia ennen varsinaisia tikkauksia – ja toden totta, peittoon ei tullut sellaisia ryppyjä kuin aikasempiin peittoihini. Missään omistamissani tilkkutyökirjoissa ei puhuta harsimisesta, ainoastaan peiton hakaneulaamisesta. (Työvaihe, jota inhoan! Johtuu tosin siitä että mulla on puuhaan ihan liian pienet neulat. Olisi kannattanut ostaa isommat, mutta sniiduilin.)

20160227_084908

Kirjoin Johanna Venhon runon (Sillä on silmät supussa, se on viikon vanha pakkaus. Ihmisen lapsi nupussa, sille kuuluu kaikki rakkaus) äitini tekmälle vanhalle tyynyliinalle. Kuopus piirsi mulle bambin ja köynnös on muistaakseni Karin Holmbergin kirjontakirjasta Små och stora broderier.

20160227_105658

Kylläpä kirjominen onkin kivaa! Pitäisi keksiä jotakin järkevää kirjottavaa – kuka enää tarvitsee tarjotintelinettä tai käsipyyhkeiden suojaliinaa. Kirjottu pöytäliinakin tuntuu hiukan liioitellulta. Kirjoessa ei tosin voi katsoa telkkaria, vaan katseen on kohdistuttava herkeämättä seuraavaan pistoon.

Äiti katseli aikaansaannostani hetken ja totesi tehneensä tyynyliinan oppikoulun neljännellä luokalla eli 13-14-vuotiaana. Siis virkannut lakanapitsin (noin puoli metriä), kirjonut nimikirjaimensa sen lisäksi, että ompeli tietysti itse liinan. Mä myös muistan yläasteella tehneeni tyytyliinan – ilman pitsiä, aikapaljon yksinkertaisemmin saumoin ja harakanvarvaskirjailuin. Mun pojat taisi ommella yöpökät. Opetussuunnitelmat ovat viidessäkymmenessä vuodessa kyllä jonkin verran helpottuneet.

20160227_101624

Sisko toivoi, että tekisimme juhliin karjalanpiirakoita – tai kai niitä on kutsuttava riisipiirakoiksi, koska ruisjauhoja ei kerran käytetä – ja toki me teimme! Ja siitä tulikin tähän asti paras satsimme.

Rypyttävät kädet.

Rypyttävät kädet.

Resepti on Gluteenitonta leivontaa -blogista. Tein kaksinkertaisen annoksen, mutta tattarijauhoja upposi taikinaan kuitenkin paljon ohjetta enemmän. Määrän suhteen onkin mentävä näppituntumalla – jauhona on laitettava niin paljon kunnes tuntuma on hyvä. Pulikka on kaulitsemisessa ehdoton ja ympyrämuoto soikiota huomattavasti toimivampi. Laatuaikaa parhaimmillaan!

20160213_162938

 

Sanna

Jätä kommentti

Kategoria(t): Gluteeniton elämä, Käsityöt