Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2016

Kausileivonnaisia

Olen ollut vegaanihkolla haasteella, jos en nyt aivan tammikuun alusta, niin alkupuolelta kuitenkin. Ensisijaisesti huolehdin gluteenittomuudesta, mutta kotioloissa ja kauppareissuilla olen tsekkaillut myös vegaanivaihtoehtojen perään.

Tämän viikonlopun tuplaherkkuleipomuksiin, runebergintorttuihin ja laskiaispulliin, ryhdyin sillä mielellä, että teen niistä tulee sekä gluteenittomia että vegaanisia.

20160207_131208

Pursotin olisi ollut kätevä.

Runebergintortut onnistuivat ookoosti. Karvasmanteliaromi tosin oli loppunut k a i k i s t a idän kaupoista, ilmeisesti Dr. Oetkerillä on ollut toimitusvaikeuksia. Onneksi puoli vuotta kateissa ollut viinakaapin avain löytyi juuri sopivasti ja sain hölvättyä tortut rommilla.

Nappasin torttujen ohjeen Kamomillan konditoriasta. Tortuista tuli suht syötäviä. Kuopus totesi, ettei niissä ollut gluteenitonta makua, paitsi jälkimaussa aavistus.

Pullat sen sijaan! Sain aikaiseksi puolitoista pellillistä kivikovia olminvalkeita lättänöitä. Mun oli tarkoitus tehdä tuuttipullia (käytin soijamaitoa ja jätin kananmunat pois), mutta ilmeisesti munien pois jättäminen aiheutti sen, ettei taikinassa ollut sitkon häivähdystäkään eikä sitä saanut millään ilveellä pyöritettyä tangoksi eikä myöskään kierrettyä foliokartion ympärille. Niinpä tein pikkupullia, jotka voitelin siirappi-vesiseoksella.

On ilmeisesti niin, että osa leipomuksista kestää sen, että niistä poistetaan joko gluteeni tai eläinperäiset aineet, mutta ei sitä että molemmat puuttuvat. Näin ainakin pullan kohdalla. Lopulta mun hermo petti ja voitelin toisen pellillisen kananmunalla, mutta ei se varsinaisesti tilannetta pelastanut. Laskiaspullat ovat onneksi sillä lailla armeliaita, että niihin tulee niin paljon muita aineksia, joten lättänöiden kardemumman maku kävi pullasta niukin naukin. Suurin osa pullista päätynee biojätteisiin.

20160207_131033

Sanna

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Gluteeniton elämä