Mekkotehtailua

Tänä vuonna lomalla tuli ommeltua enemmän kuin aikoihin. Mulla on ollut kaapissa usempiakin kivoja kankaita, joista en oikein ole tiennyt mitä niistä tekisin. Kun lainasin Mekkotehdas aikuisille -kirjan ja näin sen kaavoilla ommeltuja mekkoja, alkoi kankaiden kohtalo selvitä.

Kesän aikana sain kolme mekkoa valmiiksi ja vielä jäi yksi kangas odottamaan sopivaa mallia.

Mekkotehtaan Aino-mekosta tuli kaikkien aikojen kulttuuritanttamekko. Hengeltään se muistuttaa mun mielestä Marimekon Iloista takkia – ehkä siksikin että kangas on Marimekkoa, Maija Louekarin Kulkue vuodelta 2007. Mun Kulkueeni ei riittänyt koko mekon ympärykseen, niinpä hihat ja puolikas takakappaleesta ovat tavallista mustaa puuvillaa. Lisäksi jouduin pidentämään Ainoa reilusti, jotta marssijoiden töppösetkin tulivat mukaan. Ainon kaava oli kyllä tosi kiva, erityisesti tykkäsin kaula-aukosta.

Ruut-mekosta siskoni sanoi että näyttää hiukan verholta. No, vanhasta puuvillaverhosta se onkin, Li Englundin suunnittelemasta kankaasta Lemmikki – ForgetMeNot. Jouduin ensimmäistä kertaa ikinä tekemään itse vinokaitaleen, sillä Itiksestä lopetti keväällä mainio ompelutarvikeliike Tikata ja Eurokankaan vinokaitaleiden värivalikoima oli sangen vaatimaton. Tikatasta olisi varmasti löytynyt oikea sävy! Onnekseni EK:sta löytyi sentään edes oikean väristä puuvillakangasta. Ohjeet vinokaitaleen leikkaamiseen otin täältä.

Vilma-mekon surautin mutsin vanhalla saumurilla, joka tikkaa hyvin, mutta joka säksättää niin että tekisi mieli laittaa peltorit päähän. Käytin mekkoon ikivanhaa (niin ikään mutsilta aikojen alussa saatua) trikoota, joka on kulkenut kaapeissani viimeiset 25 ellei 30 vuotta. Käyttämäni trikoo on ehkä aavistuksen liian lirua ja venyvää, mutta mallin yläosasta pidän kovasti. Ensimmäistä kertaa käytin ryptykseen framilonia, ja se täytyikin tehdä pariin otteeseen, sillä ekalla kerralla venytin nauhaa aivan liikaa. Vähän mulle on vielä epäselvää mitä eroa on sillä, käyttääkö rypyttämiseen kumpparia, framilonia vai rypyryslankoja, mutta ehkä se joku kaunis päivä mulle valkenee.

 

Sanna