Loppuvuoden kirjat

Kesälomalukemiseksi lainasin Kuopio-sarjan sekä kaikki Keplerit. Pomo snadisti piruili kirjapinoilleni, ja niinhän siinä kävi, etten (tietenkään) saanut kaikkia kirjoja luettua.

Kuopio-sarja / Sirpa Kähkönen (Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet, Neidonkenkä, Hietakehto)

Pidin sarjasta tavattomasti! Kaunokirjallinen mikrohistoriointi upposi muhun, ja nautin lomasta Tuomen perheen parissa. Erityisesti Tuomen perheen naisten ja lasten. Sarja kertoo kuopioilaisen puutalokorttelin elämästä 30-luvulta jatkosotaan. Kuopio-sarjan kirjat ovat mun mielestä hyvällä ja tärkeällä tavalla syvästi suomalaisia teoksia. Ehkä siksi, että kirjat sijoittuvat kansallisesti keskeiseen ajanjaksoon tai siksi että kirjojen pikkukaupunkimiljöö on arkkityyppinen tai siksi että näkökulma on pönöttämätön (lasten ja naisten) tai siksi että kirjojen teemat ovat nykymaailmassakin ajankohtaisia.

Hypnotisoija / Lars Kepler

Eka ja vika Keplerini. Tämä pino olisi jäänyt lukematta, vaikka olisi ollut aikaakin. Kirja oli mun makuun ihan liian raaka, liian kaamea. Liian pahaa oloa aiheuttava ja ihan liian pitkä.

Etta ja Otto ja Russell ja James / Emma Hooper

Olin kuuntelemassa Emma Hoooperia Helsinki Lit -kirjallisuusfestareilla ja olipa hän viehättäva! Pidin kovasti hänen tyylistään ja esittämästään dinosaurusaiheisesta kappaleesta. Yhtään en muista mitä hän puhui. Kirjastakin pidin – kaunis ja omaääninen kuvaus vanhuksista, rakkaudesta, muistista ja huodenpidosta. Kojoottikin (James) menetteli, vaikka tällaiset puhuvat eläimet ei kyllä yhtään ole mun juttu.

Valkoinen Toyota vei vaimoni : elämänkuvia / Joni Skiftesvik

Lukioikäisenä luin kaikki Skiftesvikit. Noin kahteenkymmeneen vuoteen en siis niihin ole koskenut, mutta tämän sain bestseller-hyllystä käsiini. Kirja koostui – nimensä mukaisesti – elämänkuvista: surullisista, avoimista, lempeistä ja piikikäistäkin tapahtumista ja hetkistä Skiftesvikin työelämästä ja perhe-elämästä. Parin kollegan kuvaus vaikutti jopa kostonhimoiselta, mikä kyllä vähän vei kirjan viehättävyydestä.

Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones

Olen snadisti heikkona tällaisiin taiteilijaromaaneihin (mainittakoon Siri Hustvetin Kaikki mitä rakastin, Tikkasen Kaksi: kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta). Pidin Jonesin tarinasta, ihmisistä, miljööstä – kaikesta. Tapahtumat sijoittuvat 60- ja 70-luvuille, miljöönä Lontoo ja sen teatteripiirit, henkilöinä näyttelijät, kirjailijat, tuottajat ja muut teatterin liepeillä vaikuttavat. Ja kaiken keskellä ystävyys ja rakkaus.

Islantilainen voittaa aina : elämää hurmaavien harhojen maassa / Satu Rämö

Satu Rämö kävi opiskeluaiksnaan Islannnissa useaan otteeseen, lopulta hän tapasi miehen, rakastui, avioitui ja jäi maahan. Kepeästi ja terävästi kirjoitettu Islannista ja Suomesta ja kulttuurieroista. Herätti välittömän tarpeen matkustaa Islantiin.

Parempaa väkeä / Sarah Waters

Sarah Waters on pitkäaikainen rakkauteni. Silmänkääntäjäs oli riemastuttava, Yövartio mainio ja Vieras kartanossakin ok, mutta tämä, tämä! Kamalaa jaanausta (melkein 600 sivua), ensin rakkauden kaipuussa, sitten rakkaudessa ja lopulta syyllisyydessä. Luin ja luin ja tuntui kuin olisin tarponut syvässä lumessa. Oli kirjassa hyvääkin: ajankuva (niin kuin Watersilla aina) 20-luvun Lontoosta, maailman murrosta elävät henkilöt, joista osa pitäytyy kiinni vanhassa maailmassa, osa janoaa uutta. Kirja käy sekä rakkausromaanista että jännitysdraamasta, mutta ihan sama, uuvuttavaa yhtäkaikki. Olisi kannattanut luovuttaa ja lopettaa kesken.

Kaikki se valo jota emme näe / Anthony Doerr

Lukukokemuksena samanlainen kuin Parempaa väkeäkin, loputonta ja uuvuttavaa. Ehdottomasti olisi kannattanut lopettaa kesken. Kirja kertoo sokeasta ranskalaisesta tytöstä ja orvosta saksalaisesta pojasta, joka osaa korjata radion kuin radion, ihmeellisestä timantista sekä toisesta maailmansodasta. Kirja tähtää tytön ja pojan kohtaamiseen ja toki he kohtaavatkin. Silkkaa huttua. Tai no, oli kirjassa pilkahduksensa: se miten Jules Vernen kirjat toivat valoa pimeyteen ja lohtua Marie-Lauren elämään oli kyllä koskettavaa.

Nyt mulla on yöpöydällä kaksi hyvältä vaikuttavaa kirjaa, Heidi Köngäksen (Könkään?) Hertta ja  Peter Høegin Susanin vaikutus.

Sanna

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s