Bägi Berliiniin

20150715_180527

Olen pitkään kaivannut säällisen kokoista käsi/olkalaukkua. Sellaista jonne mahtuu kirja, lompakko, aurinkolasti, sateenvarjo ja kaikki muut tarpeelliset tilpehöörit. Mistään en ole löytänyt täydellistä & edullista. Onneksi kässä-ässätoveri vinkkasi Hipun blogista ja Hipun Bägi-tutoriaalista.

Tein kassin vanhoista farkuista. Kassiin meni yhdet polvesta hajonneet levikset ja pari palaa toisista farkuista sekä vetoketjullinen tasku yksistä farkuista.

20150710_154746

Vuori on sambialaisesta (tai Sambiasta ostettua) puuvillakangasta. Kauniin väristä, mutta pikkuhousunsuojakuviollista, joten se on omiaan vuorikankaaksi.

20150710_194916

Hippu käski laittamaan kaikkiin kappaleisiin tukikankaan, mutta laitoin vain vuorikankaisiin, sillä ajattelin farkun olevan riittävän jämäkkää. Olisi kannattanut toimia Hipun ohjeen mukaan, sillä eihän loppuun kulutetut farkut mitään tukevaa kangasta enää ole.

Hipun ohjeet olivat hyvät ja selkeät. Kassi valmistui sopivasti muutaman päivän Berliinin matkalle. Berliinissä satoi useampana päivänä, ja kassiin sopi mainiosti lisävaatteet, sateenvarjot ja sadetakki.

Sateesta huolimatta Berliini oli ihana. Olen käynyt Berliinissä vain kerran aikaisemmin, mutta nähtävää riitti.

Tiergartenin neuvostomonumentti.

Tiergartenin neuvostomonumentti.

.

 

20150712_180018

Holokaustin muistomerkki.

20150712_130949

Synagoga.

20150713_111221

Olympiastadion

Viesti muurissa.

Viesti muurissa.

20150714_184301

Tempelhoffin lentokentän kiitoradalla bägi & uuden kukkalenkkarit.

Tempelhofin lentokentän kiitoradalla bägi & uudet kukkalenkkarit.

Tempelhofilla riitti avaruutta.

Tempelhofilla riitti avaruutta.

 

Tekstiilitaidekannanotto.

Tekstiilitaidekannanotto.

Tällä kertaa tietysti gluteenittoman safkan etsiminen toi matkaan oman lisänsä. Hotelliaamiaiset tietysti olivat gluteenittomuuden kannalta käteviä, mutta ravintolakokemukset vaihtelivat. Opimme toimimaan siten, että jos gluteenittomista annoksista kysyttäessä vaikutti siltä, ettei tarjoilijalla ole mitään käsitystä asiasta, on parempi etsiä toinen ravintola. Yksi kiinalainen ravintola ilmoitti kysyttäessä että heillä kaikki on gluteenitonta, mitä oli kyllä vaikea uskoa, sillä mitään gluteenittomuusmainintaa ei missään näkynyt. Yhdessä kahvilassa ehdotettiin samassa tilanteessa pastaa. Sellainen outo piirre vielä gluteenitietoisissakin paikoissa oli, että ne saattoivat ilmoittaa mitkä annokset sisältävät gluteenia. Tarkkana sai siis olla.

Pappahipsteri Karl Marx Alleella.

Pappahipsteri Karl Marx Alleella.

Oikeastaan kaipaisin vielä yhtä kassia, vähän Hipun bägiä pienempää. Onneksi farkkuja on vielä jäljellä.

Vielä pari kuvaa DDR-museosta:

20150714_120003

20150714_120035

Sanna

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Gluteeniton elämä, Käsityöt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s