Seinien sota

topgun

Stephen ”Top Gun” McKeag oli Ulster Defence Associationin (UDA) Länsi-Belfastin prikaatin C-komppanian salamurhaaja ennen vuosituhannen vaihdetta. UDA on Pohjois-Irlannin lojalistien puolisotilaallinen järjestö, joka on luokiteltu sekä Irlannissa että Isossa-Britanniassa terroristijärjestöksi. Poliisi arvelee McKeagin tappaneen Pohjois-Irlannin levottomuuksissa ainakin 12 ihmistä, entisten kollegojen mukaan luku on suurempi. Monet uhreista olivat koteihinsa ja työpaikoillensa ammuttuja siviilejä, sekä miehiä että naisia. Yksi lapsikin menetti silmänsä McKeagin tekemässä iskussa.

Nuorempana McKeag oli white power –skini, ja ura puolisotilaallisissa joukoissa päättyi riitaisaan ja väkivaltaiseen erottamiseen. Kun McKeag kuoli UDA:n jo laskettua aseensa, hänen oletettiin tulleen omiensa murhaamaksi. Syynä oli kuitenkin kokaiinin ja lääkkeiden yliannostus.

Voisi kuvitella, ettei McKeag ole sankariainesta edes Pohjois-Irlannissa, ainakaan 17 vuotta maakunnassa solmitun rauhansopimuksen jälkeen. Hänen kunniakseen tehty seinämaalaus on kuitenkin Belfastissa yhä paikallaan. Maalaus on vain yksi esimerkki lojalistien militanteista seinämaalauksista.

Tämä huppupää on maalattu niin, että kiväärin piippu näyttää seuraavan katsojaa Mona Lisan silmien tavoin siitä riippumatta, mistä päin maalausta katsoo.

Tämä huppupää on maalattu niin, että kiväärin piippu näyttää seuraavan katsojaa Mona Lisan silmien tavoin siitä riippumatta, mistä päin maalausta katsoo.

mccullough

William McCullough oli UDA:n everstiluutnantti 1980-luvulla. Eräs UDA:n johtohahmoista koki McCulloughin itselleen uhaksi ja kertoi vastapuolelle, että McCullough olisi vastuussa katolisten murhista. Kun katolisten INLA murhasi McCulloughin, hänen jäljilleen päästiin UDA-kollegan antaman tiedustelutiedon avulla.

Wilhelm III Oranialainen löi katolisen Jaakko II:n Boynen taistelussa vuonna 1690.

Wilhelm III Oranialainen löi katolisen Jaakko II:n Boynen taistelussa vuonna 1690.

Seinämaalausperinne sai alkunsa 1900-luvun alkupuolella protestanttien Boynen taistelun muistelemisesta. Levottomuuksien aikana muraaleista tuli propaganda- ja tiedotuskanavia, joiden avulla konfliktin osapuolet saivat äänensä kuuluviin ilman sensuuria.

Katolisten tekemistä seinämaalauksista militantit aiheet on siivottu jo pois. Niissä ei uhota, vaan tuodaan esiin katolisten kokemaa sortoa, konfliktin katolisia uhreja ja päivänpolitiikkaa. Maalauksilla osoitetaan myös solidaarisuutta muiden konfliktien uhreille, joihin katoliset samaistuvat. Koska katoliset tukevat palestiinalaisia, protestanttien asuinalueilla voi törmätä vastaavasti Israelin lippuihin.

Gazalaisia tukeva katolisten seinämaalaus.

Gazalaisia tukeva katolisten seinämaalaus.

Bobby Sands oli IRA:n jäsen. Hän kuoli vankilassa nälkälakkoon. jolla hän vaati IRA:n jäsenille poliittisen vangin statusta. Muistomaalaus on tehty Sinn Feinin toimiston päätyyn.

IRA:n Bobby Sands kuoli vankilassa nälkälakkoon. jolla hän vaati IRA-vangeille poliittisen vangin statusta. Muistomaalaus on tehty Sinn Feinin toimiston päätyyn.

Vasemmanpuoleinen maalaus on tehty Milltownin joukkomurhan muistoksi. UDA:n jäsen hyökkäsi vuonna 1988 Milltownin hautausmaalla IRA:n jäsenten hautajaisiin käyttäen pistoolia ja käsikranaatteja. Kolme hautajaisvierasta kuoli ja 60 haavoittui. Oikeanpuoleinen maalaus kertoo vankilamellakasta.

Vasemmanpuoleinen maalaus on tehty Milltownin joukkomurhan muistoksi. UDA:n jäsen hyökkäsi vuonna 1988 Milltownin hautausmaalla IRA:n jäsenten hautajaisiin käyttäen pistoolia ja käsikranaatteja. Useita hautajaisvieraita kuoli ja 60 haavoittui. Oikeanpuoleinen maalaus kertoo vankilamellakasta.

Moni belfastilaisista haluaisi päästä väkivaltaisista seinämaalauksista eroon. Uusia taloja on suunniteltu niin, ettei niissä ole muraaleille sopivia yhtenäisiä seinäpintoja päädyissä. Maalausperinnettä on myös pyritty tietoisesti muuttamaan tuomalla mukaan rauhanomaisia teemoja, ja militantteja maalauksia on korvattu historiallisilla aiheilla.

Luther ja

Luther ja ”Tässä seison enkä muuta voi.”

Tarun mukaan Ulsterin kuninkuudesta järjestettiin aikoinaan kisa, jossa ensimmäisenä Irlannin maaperää koskettava kisaaja saa kruunun. Häviämässä oleva kisaaja hakkasi kätensä irti ja heiti sen laivasta maalle.

Tarun mukaan Ulsterin kuninkuudesta järjestettiin aikoinaan kisa, jossa ensimmäisenä Irlannin maaperää koskettava kisaaja saa kruunun. Häviämässä oleva kisaaja hakkasi kätensä irti ja heitti sen laivasta maalle. ”Ulsterin punainen käsi” on ainoita Pohjois-Irlannin symboleita, jota sekä katoliset että protestantit käyttävät. Tässä maalaus on protestanttien alueella, missä se on ollut myös paramilitäärien ryhmien käytössä.

Osa haluaa jättää myös militantit maalaukset paikoilleen siksi, että niiden poistaminen olisi oman historian kieltämistä. Ne eivät kuitenkaan kuvaa pelkästään menneisyyttä, vaan valitettavasti niillä ylläpidetään myös nykytilaa. Belfast on edelleen kaukana normaalitilasta, eivätkä talon korkuiset kunnianosoitukset huppupäisille sala-ampujille tue kestävämmän rauhan rakentamista.

Vaikka osapuolten välillä vallitsee virallisesti rauha, protestanttisten ja katolisten alueiden väliin 70-luvulla rakennettu ”rauhan muuri” koetaan kummallakin puolella yhä tarpeelliseksi. Muuria on rauhansopimuksen solmimisen jälkeen pidennetty ja sen korkeutta on lisätty.

Muurin varjossa olevan talon seinät ja ikkunat on suojattu erikseen metalliverkoilla. Ikkunat ovat kuulemma luodinkestävää lasia.

Rauhan muurin varjossa katolisella alueella olevan talon seinät on suojattu erikseen metalliverkoilla. Ikkunat ovat kuulemma luodinkestävää lasia.

Päiväsaikaan kuka tahansa voi mennä muureja halkovia katuja pitkin puolelta toiselle, mutta moni ei ole koskaan tehnyt niin. Yöksi alueelta toiselle menevät kadut suljetaan.

Belfastin seinämaalauksiin kannattaa tutustua Black Cab –taksikierroksella. Levottomuuksien aikana mustat taksit olivat joukkoliikenteen halvaantuessa ainoa mahdollisuus liikkua paikasta toiseen. Nykyään mustat taksit kierrättävät turisteja seinämaalaukselta toiselle. Oppailla on konfliktista omakohtaista kokemusta: taksikuski saattaa olla esimerkiksi entinen poliittinen vanki. Tutustumiskierros on turvallinen ja päivällä protestanttien ja katolisten asuinalueilla voi liikkua myös omin päin. Turistinkaan ei kannata kuitenkaan kantaa vaatteissaan poliittisia intohimoja herättäviä symboleja. Esimerkiksi Glasgow Rangersin tai Celticin pelipaita ei ole näillä kulmilla hyvä asuvalinta.

Janne

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Muu elämä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s