Muodin huipulta terve!

Alkusyksy on ollut muotipitoinen. Viime viikon lauantaina olin Gloria Fashion Showssa ja nyt perjantaina Teurastamon Autohallissa Waste Side Story -muotinäytöksessä. Näytöksillä oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Gloria esitteli tunnettujen merkkien ja kauppojen  syksyn muotia –  Tommy Hilfigeristä Seppälään ja Boutique Kaarina K:sta KappAhliin.  Kiinnostavimmat tekeleet esittelivät Aalto-yliopiston Elina Määttänen ja Taija Sairanen. Vaatteet siis olivat – miten sen nyt sanoisi – tavanomaisia, mutta kokonaisuuden (mallien stailauksen, kävelyn, musiikin, koreografian ja valojen) seuraaminen oli i-h-a-n-a-a. Yleisökin oli valitettavan valtavirtaisesti pukeutunut, vaikka kyllä joukosta helmiä löytyi. Parhaiten mieleen jäi vanha harmaahiuksinen rouva tarkasti käännetyissä hiuksissaan, vahvassa meikissä ja kultajakussa. gloriafashion1

gloriafashion2

gloriafashion3

Waste Side Story oli toista maata. Esitellyistä vaatteista vain murto-osaa saattoi luonnehtia käytettäviksi. Ekologisia kankaita valmistava PURE WASTE Textiles oli antanut näytökseen osallistuville merkeille kierrätysmateriaalit, joista suunnittelijat olivat loihtineet luomuksensa. Koska muodin seuraamiseni on erittäin satunnaista, en tuntenut catwalkilla nähdyistä merkeistä juuri muita kuin korumerkki Aarikan sekä asustemerkki Coston. Valoilla ei mässäilty, mutta paikka oli hieno, samoin musiikki, ja yleisö oli pukeutunut  mitä kummallisimpiin releisiin. On vielä todettava, että mallit eivät olleet yhtä anorektisia kuin Glorialla.

wastesidestory1

wastesidestory2

wastesidestory3

Ainut selkeä huomio syksyn trendeistä oli se, että swantseissä näyttää tulevanakin talvena tyylikkäältä.

Sanna

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Muu elämä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s