Karkkia! Herkkua! Makeaa! Mullenytnytnyt!

Vegaaniuden myötä on iskenyt ihan hillitön makeanhimo. Voi olla että se on ollut aina, olen vain lääkinnyt sitä jappeilla ja karssuilla, ja nythän sellainen ei noin vain käy. Tumma suklaa ei auta.

Ostin toissaviikolla Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjan, ja selailtuani sitä aikani suuntasin Ruohonjuureen. Mukaan lähti maapähkinävoita, raakakaakaovoita, raakakaakaojauhetta, taateleita ja kookosöljyä. Tykän reseptit eivät ole vegaanisia, sillä suurin osa herkuista on makeutettu hunajalla, mutta käytin sen sijasta siirappia.

20140329_102501

Tartuin kolmeen mielestäni kirjan helpoimpaan reseptiin ja aloitin surruttelun Kenwoodillani. Kone on ehkä hiukan laiska, mutta lopulta sain tahnoja aikaiseksi. Työn alla oli suklaafudge, suklaabrowniet sekä toffee.

Suklaafudge ei aivan onnistunut: massasta olisi pitänyt tulla sellaista, jonka voi taputella levyksi, mutta siitä tuli juoksevaa. Jääkaapissa se kyllä kovettui, jonka jälkeen sen sai lohkottua suupaloiksi.  Maku muistuttaa jääsuklaata – siis sitä, mitä tehtiin kasarilla jouluksi. Toffee näyttää ihanasti toffeelta, vaan ei siltä maistu. Maku on erittäin maapähkinävoinen – on ehkä seuraavaksi kokeiltava sitä reseptiä, johon upotetaan poppareita ja suklaata. Suklaabrowniet sen sijaan onnistuivat hyvin! Taatelisia ja suklaisia kahvin tai teen kanssa nautittaviksi.

20140329_173503

Mun aikaansaannokset eivät näytä yhtään samanlaisilta kuin Tykän, mutta makeita ne kyllä ovat!

 

Innostuin myös blogeissa kehutusta gluteenittomasta leivästä. Leipä ei mun elämääni mullistanut – halkesi käännettäessä ja murenee leikattaessa (olisi ehkä kannattanut seisottaa vähän kauemmin ennen paistamista) – mutta on hyvää.  Tuhtia tosin. Alkuperäinen resepti on vegaaninen.

Karkkirintamalta vielä sellainen havainto, että Itiksessä on auennut CandyTown -karkkikauppa. Vegaanituote.netin avustuksella sain kauhottua aimo pussillisen syötäväksi kelpaavia irtsareita perjantai-illaksi. Oi iloa ja autuutta.

Viikonloppu on ollut vanhemmuudellisesti haastava, niin kuin teinien vanhemmilla kai välillä on. Nyt kuppi teetä, brownie, pari viipaletta hummuspäällysteistä pähkinäleipää ja sitten unten maille riemukkaille.

Sanna

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Muu elämä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s