Jälkijunassa

Tutustuin Harry Holeen vasta äskettäin. Toki olen kuullut hänestä jo aikaisemmin, mutta vasta pari viimeistä kuukautta olemme viettäneet tiiviisti yhdessä. Minä olen nauttinut, Holesta on vaikea sanoa.

Kirjasarjoihin pätee sama kuin tv-sarjoihin: niitä on ihana lukea vasta myöhemmin; sitten kun on pino tulevia seikkailuja odottamassa. Samoin tv-sarjat on parasta katsoa vasta dvd:ltä, jolloin aina voi katsoa seuraavan jakson. Elämässä on hetkiä, jolloin toiseen todellisuuteen uppoaminen on tuiki tärkeää. Harry Hole -kirjat eivät ole lohtukirjoja siinä mielessä kuin vaikka Gilmoren tytöt (tai Perhesiteet) on lohtusarja, eikä Oslo tarjoa sellaista pakopaikka kuin Stars Hollow (tai Pasadena), mutta erinomaista ajanvietettä silti. Harmi, että nyt olen tilanteessa, jossa on odotettava yhdeksättä kirjaa ja Perhesiteiden suhteen seuraavaa tuotantokautta. Onneksi Lorelain seuraan voi aina palata!

Pari teemoihin sopivaa otetta Nesböltä:

Rouva Brandburg ei näyttänyt aivan niin rikkinäiseltä kuin sisko antoi ymmärtää. Hän istui sohvalla ja tuijotti eteensä, mutta Harry huomasi sohvatyynyn alta pilkottavan keskeneräisen neuletyön. Ei niin, ettäkö olisi ollut jotenkin väärin neuloa, vaikka mies olikin juuri kuollut. Kun Harry tarkemmin ajatteli, se tuntui jopa luonnolliselta. Pitää kiinni vanhasta tottumuksesta, vaikka koko maailma romahtaa ympäriltä.
Punarinta s.339

***

Espen Kaspersen istui tapana mukaan Deichmanin kirjastossa Henrik Ibsens gate 1:ssä pino kirjoja edessään, kun hänen huomionsa kiinnittyi vieressä seisovaan hahmoon. Hän nosti katseensa.
”Hole, poliisista”, mies sanoi ja istuutui tuoliin pitkän pöydän vastakkaiselle puolelle. Espen näki pöydän toisessa päässä lukevan tytön vilkaisevan heitä. Kirjaston uuden työntekijät saattoivat joskus pyytää häntä avaamaan kassinsa, kun hän oli menossa ulos. Ja kaksi kertaa jotkut olivat käyneet kehottamassa häntä poistumaan, koska hän löyhkäsi niin etteivät he pystyneet keskittymään työhönsä. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun poliisi tuli puhuttamaan häntä. Ellei mukaan laskettu niitä kertoja, jolloin hän oli ollut kerjäämässä.
”Mitä sinä luet?” poliisi kysyi.
Kaspersen kohautti olkapäitään. Hän tajusi saman tien, että olisi hukkaan heitettyä aikaa ruveta selostamaan poliisille omaa projektiaan.
”Sören Kierkegaardia?” poliisi sanoi ja tavasi kirjanselkämyksiä. ”Schopenhaueria. Nietscheä. Filosofiaa. Oletko mietiskelijä?”
Espen Kaspersen tuhahti ”Yritän löytää oikean tien. Ja sen löytämiseksi on pohdittava ihmiselämän tarkoitusta.”

Pelastaja s. 371

sanna

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s