Koijärvi kestää

Vihreä liitto syntyi Koijärven veteraanien alkuunpanemasta ympäristöliikkeestä.

Verkkolehti Uusi Suomi on haastanut Vihreän liiton käräjäoikeuteen. Lehden mukaan puolueen tulisi luopua Uusi Suomi -kampanjateemasta, sillä se loukkaa verkkolehden tavaramerkkiä.

Pidän vihreiden leijonatunnuksesta, mutta photoshoppailin puolueelle uuden vaalijulisteen siltä varalta, että käräjäoikeudessa tulee pataan. Suomen leijona on otettu jo haltuun, joten seuraavaksi vihreät voisivat omia änkyränationalisteilta sankariensa kiittelyn .

Kiitoshenkisyys sopii hyvin polarisoituvan vaalikamppailun henkeen. Nyt ei kannata kikkailla maailmaa syleilevää toivotalkoohömppää tai käyttää symboleita, joihin omien tukijoiden ydinjoukko ei samaistu. Puolueiden kannattaa keskittyä omien kannattajien aktivointiin.

Tykästyin ideaan (ja photoshoppaamiseen) niin paljon, että tein saman tien myös muille eduskuntapuolueille omaa kannattajakuntaa aktivoivat kiitosjulisteet:

Suomi on yksi taloudellisen globalisaation voittajista, ja kokoomusta kannattava kansanosa on päässyt nauttimaan voiton hedelmistä ehkä eniten. Heidän sankarinsa voisi olla Nokian toimitusjohtajana 1992-2006 toiminut Jorma Ollila, johon Suomen voittokulku on pitkälti henkilöitynyt. Jos Nokia ehtii aloittaa irtisanomiset ennen vaaleja, juliste toimii myös vasemmistoliiton globalisaatiokriittisenä antimainoksena.

Paavo Lipponen on rientänyt vaalien alla näyttävästi demareiden avuksi, kun puolueen gallupkannatus ei Jutta Urpilaisen johdolla nouse. Edes omat eivät näytä luottavan Urpilaiseen, joten demarit voisivat nostaa puolueen edellisen kultakauden takuumiehen kampanjansa päämannekiiniksi.

Keskusta yrittää voittaa vaalit Mari Kiviniemen suosion turvin. Siksi kepulaisten luontevin kiitosten kohde on Perheyritysten liitto, joka pelasti puolueen Matti Vanhaselta ja avasi tien Kiviniemelle.

Hallituspaikka näyttää olevan RKP:lle omien tavoitteiden toteutumista tärkeämpää. Koska ruotsin kielen asema heikkenee, puolueen kannattaa muistuttaa äänestäjiä vaalikauden ainoasta onnistumisesta. Merimetsojen kannan rajoittaminen nousi RKP:n ansiosta hallitusohjelmaan työttömyyden ja vanhustenhuollon tasoiseksi kansakunnan kohtalonkysymykseksi.

Kristillisdemokraateille photoshoppasin Jeesuksen, jolla on taustanaan pystyyn nostettu Suomen lippu. Tekstinä on tietysti Kiitos 0 – 32 jKr. En julkaise sitä, sillä pelkään että kristillisdemokraatit saattaisivat ottaa julisteen ihan oikeasti käyttöönsä.

Perussuomalaisille en tohtinut tehdä uutta vaalijulistetta siksi, että suuri joukko median päivystäviä ajattelijoita on julistanut persuille naureskelun kansan syviä rivejä halveksivaksi, ylimieliseksi elitismiksi.

Persuhenkiset nettihuutajat ovat liittyneet samaan kuoroon. Aiemmin he ovat keskittyneet nimenomaan eri mieltä olevien pilkkaamiseen, mutta nyt he ovat yhtäkkiä kansaa halveksuvien elitistien kaltoin kohtelemia uhreja. Aivan erityisen tuomittavaa on vitsailla persujen vaaliohjelman yhtymäkohdista totalitarististen diktatuurien samankaltaisiin linjauksiin.

Janne

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maailmanparannus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s