Jännää

Torstaina, marraskuun 18. päivä, kolahti postiluukusta kutsu (kuvainnollisesti, oikeasti se meni Jannen duuniin), joka laittoi joululahja-aikatauluni kokonaan uusiksi. Oli nimittäin ryhdyttävä ompelemaan pukua. Perjantaina marssin kangaskauppaan ostoksille: mukaan lähti 3,5 metriä kullankimaltavaa Kioto-pitsiä, 2,6 metriä kultaista stretch-satiinia, saman verran vuorisilkkiä, kaava ja kaksi rullallista ompelulankaa. Samalla reissulla ostin mittojen mukaan säädettävän mallinuken ja muutama päivä myöhemmin vielä piilovetoketjun ja piilovetoketjujalan.

Sekä säädettävää mallinukkea että piilovetoketjujalkaa olen kaipaillut jo pitkään, ja tämä jos mikä tuntui erinomaiselta syyltä niiden hankkimiseen.

Ompeleminen on kivaa. Tällä kertaa tein kaikki vaiheet käsityöopettajaäitini ohjeiden mukaan: piirsin saumavarat, jäljensin kaavat ja harsin hankalat kohdat.

Tulos on yhtä kaikki kotikutoisen näköinen, mutta on ihan oma fiiliksensä mennä Linnaan itsetehdyssä puvussa. Senverran jännitin, että pakkasin käsilaukkuun neulan, lankaa, sakset ja hakaneuloja katastrofin varalle (mitä ei onneksi tullut).

Juhliin valmistautuminen olit hauskaa: Piti miettiä korut ja laukku ja kengät. Varata aika kampaajalle, meikkiin, meikinsovitukseen ja kynsienlaittoon. Siskolta sain lainaan hopeiset korut ja hopeanvärisen iltalaukun. Hopeisia kenkiä ei sen sijaan löytynyt mistään, joten päätin maalata 14 vuotta vanhat hääkenkäni. Niistä ei tullut aivan täydelliset, mutta riittävän hyvät ja ennen kaikkea oikean sävyiset.

Saimi Hoyerin mukaan maailmalla on nyt erittäin pop yhdistää kultaa ja hopeaa, eli siinä suhteessa olen yllättäen trendin harjalla.

sanna

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käsityöt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s