Parit iisakinkirkot

Joista toinen tuli tehtyä ja toinen ei.

Sukkien ohje on muistaakseni kirjasta Love to knit socks. Niistä ei tullu ihan sellaiset kuin ajattelin ja lisäksi toinen on pienempi kuin toinen. Mutta voi olla, että näitä tulee silti käytettyä.

Sen sijaan Amerikkalaista tyttöä en saa luettua, enkä ymmärrä miksi. Pidän Fagerholmin kielestä, kirjan vinksahtaneista henkilöistä ja uhkaavasta tunnelmasta, mutta olen päässyt sivulle 352ja siihen myös jäänyt, huolimatta siitä että kirja on ollut yöpöydälläni jo useamman kuukauden.

Muuta tehtyä: Minni Hiiri -mekko & tyllialushame


sekä kekkoskoru, joka on paljon hienompi oikeasti kuin kuvassa.
Kässäosastolla joululahjatohinat on jo hyvässä vauhdissa.

Muuta luettua: Cecelia Ahernin Suoraan sydämestä (joka oli aikas kamala) sekä Anne B. Ragden Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt. Ensimmäisestä kirjasta pidin eniten, henkilöt marginaalisuudessaan riemastuttavia ja tuoreella tavalla säälittäviä. Seuraavissa kirjoissa henkilöt kuitenkin kangistuivat kurjuutensa, homoutensa ja piittaamattomuutensa vangeiksi ja menettivät kiinnostavuutensa. Trilogian kaksi viimeistä osaa, Erakkoravut ja Vihreät niityt, junnasivat paikallaan – siitäkin huolimatta, että Erakkorapujen loppu oli sellainen, että jollen olisi varannut ja lainannut Vihreitä niittyjä kirjastosta ajoissa odottamaan, olisin joutunut siltä istumalta marssimaan kirjakauppaan.

sanna

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): Käsityöt, Kirjat

3 responses to “Parit iisakinkirkot

  1. Hei Sanna, ajattelin poiketa pitkästä aikaa blogissanne ja ilahduin kauniista mekostasi. Mistä mahdoit löytää kaavat?

    • Sanna

      hei, ja kiva kun kävit 🙂 mulla ei ollut mekkoon valmista kaavaa, vaan ainoastaan halternecktopin ohje, johon yhdistin kellohelman. helmaan katsoin ohjetta Joka tyypin kaavakirjasta, mutta en muista mistä lehdestä nappasin kaavan toppiin.

  2. Arvelinkin, että olet ottanut kaavan siitä kirjasta. Arvelin, että olet ehkä ottanut topinkin siitä. Hyvin on onnistunut 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s