Lomapuuhaa

Takana täydellinen loma! Paljon tekemistä ja lepoa: neulomista ja ompelua, lukemista ja saunomista, kavereita ja kyläilyjä, sisustusta ja siivousta. Lisäbonuksena täydellinen ajantajun menetys – kuluneet kaksi viikkoa tuntuvat paljon päiviään pidemmältä ajalta.

Lomalukemisena minulla oli kaksi kirjaa, David Nichollsin Sinä päivänä ja Julie Orringerin Näkymätön silta. Nichollsin kirjassa seurataan Emman ja Dexterin elämää kahdenkymmenen vuoden ajan aina joka vuoden heinäkuun 15. päivä. Kirjan tarina on ikiaikainen tarina tytöstä ja pojasta, myöhemmin naisesta ja miehestä, mutta se on tuoreesti kerrottu ja kirjan dialogi on hersyvää.

Näkymätön silta kertoo unkarinjuutalaisista veljeksistä Andraksesta, Tiborista ja Mátyáksesta. Andras on kirjan päähenkilö, mutta tarina kertoo koko hänen perheestään. Kirja alkaa syyskuusta 1937, jolloin Andras eroaa veljestään Tiborista ja matkustaa Budapestista Pariisiin opiskelemaan arkkitehtuuria. Pariisissa Andrasta odottaa opiskelijaelämä, rahahuolet sekä rakkaus. Kaikki kuitenkin muuttuu vuonna 1939, kun Unkarin konsulaatti ei enää uudista Andraksen – eikä muidenkaan unkarinjuutalaisten – opiskelijaviisumia, ja Andras joutuu lähtemään viisuminuusintamatkalle Unkariin. Andraksen rakastettu Klara lähtee vastustuksesta huolimatta mukaan. Andrakselle ei tietenkään Budapestissakaan myönnetä viisumia, vaan hänet passitetaan työpalvelukomppaniaan kahden vuoden komennukselle, joka tietysti venyy venymistään. Kirja on täydellinen lukuromaani: 760-sivuinen tarina, joka avaa menneen maailman kauneuden ja kauheuden. Lukukokemus on myös tuskallinen, sillä koko ajan on selvää, että todella pahat ajat ovat vasta edessä päin.

Käsitöiden saralla suurin saavutukseni oli 4 vuotta kaapissa odottaneen verhon ompeleminen. Myös vanhoista, puhkikuluneista farkuista ompelemaani joogamattokassiin olen hyvin tyytyväinen. Ohje on yksinkertainen eikä aikaakaan tuhraantunut kuin reilu tunti: leikkaa lahje, ompele yhteen päätyyn päätypala, leikkaa toisesta lahkeesta kantohihna, ompele toiseen päätyyn nauhakujakappale ja vóila – kassi on valmis. Koristeena vielä tasku.

Neulottua sain palmikkosukat (Novitan ohjeella, lankana Regia) sekä kaulurin esikoisen ulkotreeneihin (ohje Dropsin, lankana kutittamaton Baby Alpaca Silk).

Loman huippuihin lukeutui myös tutustuminen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin Erämaa-levyyn ja Chisun Kun valaistun -levyyn. Mahtavia molemmat!

sanna

Syksyn kirjat

Hiukan luokattoman viihteen parissa näyttää menneen. Miten ihmeessä sitä tuleekin tuhlattua aikaasa? No, on joukossa onneksi kyllä muutakin kuin pelkkää viihdettä – jopa muutama helmi.

1. Kuudestilaukeava / Janet Evanovich

Tämä on kuudes lukemani Stephanie Plum -kirja. Ensimmäiset kaksi olivat hauskoja, mutten tiedä miten monen kirjan verran vielä jaksan kiinnostua palkkionmetsästäjä Plumin valinnan vaikeudesta: päätyäkö yhteen poliisi Joe Morellin kanssa vai ollako vastustamatta hämäräperäisemmän Rangerin vetovoimaa. Toisaalta, voi olla että Stephanie on jo valintansa tehnyt – minä vain en pysy perässä. Olen jo pannut merkille kirjaston hyllyssä Herttaseiskan, joten ehkä se vielä joku heikko hetki lähtee mukaani.

2. Täyskäännös / Michael Connelly

Taattu Harry Bosch -tarina, joka vie mennessään; pistää lukijan jännittämään ja yllättymään. Olen tainnut lukea kaikki Boschit ja pidän niistä kovasti. Tämä lienee parhaasta päästä – niin kuin uusin ja vastaluetuin aina.

3. Käännöksiä / Jean Kwok

Nuoren tytön kasvutarina. Kimberly (Kim) joutuu muuttamaan 11-vuotiaana äitinsä mukaan Hongkongista New Yorkiin, ja muuton myötä hänen elämässään muuttuu kaikki: yhteiskuntaluokka kulttuurisesta keskiluokasta köyhälistöön, koulumenestys priimuksesta surkimukseen, harrastukset tehdastyöhön ja huoleton lapsuus vastuunkantamiseen, sillä Kimberlyn äiti on vielä kielitaidottomampi kuin Kimberly itse. Kirja perustuu ilmeisesti osittain Jean Kwokin omiin kokemuksiin ja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

4. Punainen jättiläinen / Taavi Soininvaara 

Tähän tartuin hetkellä, jolloin ajattelin tarvitsevani aivotonta mutta kohtuullisen viihdyttävää luettavaa. Yllätyin positiivisesti: viihdyin, mutta aivoillekin oli käyttöä. Kirja oli jännittävä ja visuaalinen, kerronta eteni kuin elokuvassa. Juoni on mutkikas mutta perusteltu, hokkuspokkus-ratkaisuja ei ole ja Leo Karan ja Kati Sinisalon elämät ja historiat ovat karuja ja kiinnostusta herättäväviä.

5. Lumienkelit / Jim Thompson

6. Jumalan nimeen / Jim Thompson

7. Jerusalemin veri / Jim Thompson

Näistä luin ensimmäiseksi Jerusalemin veren, ja muut olisinkin voinut jättää lukematta. Veressä oli mielestäni jotakin samaa visuaalisuutta kuin Punaisessa jättiläisessä, mutta kaksi muuta kirjaa olivat jollakin epämääräisellä tavalla hyvin vastenmielisä.

8. Piiat / Kathryn Stockett

Tämä oli ihana! Kiehtovaa ajankuvaa 60-luvun syvästä etelästä, Mississippin Jacksonista. Välillä kyllä riipi lujaa, sillä osa asioista tuntui Sambian-ajoilta hyvin tutulta emännän näkökulmasta. Ei ollenkaan mairittelevaa, vaikken ollekaan usko olleeni madamien kamalimmasta päästä. Silti asetelma on sama: valkoinen, hyvin toimeentuleva emäntä ja köyhä, musta piika. Toki yhteiskunnallinen tilanne on Sambiassa (nykyään) aivan eri kuin mitä Yhdysvalloissa 60-luvulla; Sambia on itsenäinen afrikkalainen maa, ja sen asukkailla on täydet kansalaisoikeudet. Näin ei tietekään aina ole ollut: ensimmäinen presidentti Kenneth Kaunda ryhtyi kasvissyöjäksi aikana, jolloin mustien sambialaisten ei sallittu asioida lihakaupassa, vaan heidän piti toimittaa ostoksensa liikkee takana sijaistevan luukun kautta. Joka tapauksessa tämä kirja on hauska, inhimillinen ja oikeamielinen. Suosittelen!

9. Jäätyneitä ruusuja / Marko Kilpi 

10. Kadotetut / Marko Kilpi 

11. Elävien kirjoihin / Marko Kilpi (kesken)

Jäyhää suomalaista ankeutta, mutta silti luettavaa ja jännittävääkin. Kilpi taitaa kertomisen taidon ja Olli Repo on kelpo hahmo. Toisinaan kirjoissa on hentoinen sormi pystyssä saarnaus- tai luennointivire, mutta ei niin paha että lukeminen loppuisi siihen. Toissapäivänä Savonia-palkinnon saanut Elävien kirjoihin on tosin minulla vielä kesken, enkä saa sitä loppuun ihan heti, sillä joululukemiset on kesken. Tämä luonnehtii kokemustani näistä kirjoista hyvin: luettavia, mutta jäävät kyllä kesken jos parempaa luettavaa ilmaatuu.

Näiden vapaaehtoisesti luettujen kirjojen lisäksi olen lukenut myös työn puolesta muutamia kirjoja. Työpaikallani on syksyn ajan kokoontunut lukupiiri, jossa olemme lukeneet uniaiheisia kirjoja. Lukupiiri on ollut osa Turun kulttuuripääkaupukivuoden Lukulampun valossa -kampanjaa.

12. Nuku! / Annelies Verbeke

Karhea rakkauskertomus kahdesta syrjäytyneestä, nuoresta naisesta ja vanhemmasta miehestä, joita yhdistää unettomuus. Kerronnasta ei aina selviä mikä tapahtuu todellisuudessa ja mikä pään sisällä, mutta se ei lukukokemusta haittaa. Kirja on sekopäinen, hysteerinen ja hauskakin. Tyypillinen tapaus, johon en olisi itsekseni tarttunut, mutta olen tyytyväinen että tuli luettua.

13. Valaistu manner / Tiina Kaila 

Valvenäytelmä kolmessa jaksossa. Ytimessä selkounet, joita näkijä voi itse tietoisesti ohjata. En kerta kaikkiaan saanut selvää edes siitä mitä kirjassa tapahtui saati sitten siitä, olivatko tapahtumat tai henkilöt unta vai todellisuutta. Hyvin outo, mutta onneksi ohut kirja.

14. Yölisko / Jukka Niskanen 

Painajaisten ja unien kautta auki kääriytyvä (joskaan ei lainkaan jännittävä) jännityskertomus. Niskasen esikoisteos. Kirjan parasta antia on tunnelman vaihtuminen kesäisestä kepeydestä syksyiseen synkkyyteen. Siirtymä olisi voinut olla vaivihkaisempi.

15. Unenpäästäjä Florian / Jani Saxell 

Euroopasta ovat unet kadonneet ja Suomessa asuvalla Romanian romanilla, Florianilla, on kyky auttaa unettomat uneen. Kosketuksen kautta Florian näkee ihmisen unet ja alitajunnan. Unien kautta Saxell marssittaa esiin valtava määrän henkilöhahmoja ja ihmiskohtaloita, joista osa on kirjan parasta antia. Sivujuonteiden, unien ja takautumien määrä tekee kirjasta haasteellisen luettavan. Ei sovellu iltalukemiseksi, kärryiltä putoamisen vaara on ilmeinen.

 

sanna

Lomps!

Loma alkoi tänään. Seuraavat pari viikkoa mennee lukemisen, neulomisen ja suklaan parissa.

Leppoisia vapaita!

sanna

Mahtipontisesta arkkitehtuurista

Jos haluaa tietää miltä Neuvostoliitossa aikanaan näytti, kannattaa käydä Kirgisiassa. Lenin-patsaskin on siellä vielä pystyssä, vaikka se siirrettiinkin vajaa 10 vuotta sitten pääkaupungin keskusaukiolta pari sataa metriä sivummalle. Lenin-patsaan suojelemisesta on säädetty erillinen lakikin.

Itäblokin maiden arkkitehtuuri pyrki ilmentämään sosialismin voittokulkua mahtipontisella rakentamisella, joka voi näyttää länsimaisin silmin rumalta ja sieluttomalta. Tiet, aukiot, talot ja monumentit on rakennettu mittakaavaan, jota ei ole tehty ihmistä vaan järjestelmää varten.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tutustuin Kirgisian pääkaupunkiin aika samanlaisesta kaupungista kotoisin olevan uzbekistanilaisen kollegan kanssa. Kun päivittelin mittakaavan suuruutta, hän käänsi asetelman päälaelleen. Kollegani ensimmäinen vierailu Länsi-Euroopassa oli aikanaan klaustrofobinen kokemus, sillä lännessä kaupunkien kadut ovat sietämättömän kapeita ja ahtaita suhteessa kaupungeissa olevien ihmisten ja autojen määrään. Hän koki olevansa enemmän kotonaan tyhjillä kirgisialaisilla aukioilla.

Myös lännessä on osattu rakentaa mahtipontisesti. Siinä missä neukkuarkkitehtien mopo tuppasi karkaamaan käsistä horisontaalisesti, markkinatalouksissa övereitä on vedetty pystysuuntaan.

Ensimmäiset pilvenpiirtäjät rakennettiin kaupunkien keskustoihin siksi, että tonttimaa oli kallista ja parhaat paikat kannatti hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Sittemmin myös pilvenpiirtäjiä on rakennettu runsaasti lähinnä pröystäilymielessä. New Yorkin siluetti on toki upea, mutta matalien rakennusten seasta nouseva yksittäinen ennätystenrikkoja näyttää harvoin hyvältä.

Makuuhuoneen ikkunastani näkyy Itäkeskuksen maamerkki, joka on Suomen viidenneksi korkein rakennus. Hämmästyin alkusyksystä, kun bussillinen saksalaisia turisteja tupsahti kuvaamaan maamerkkiä. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että talojen ulkoseinien vuoraaminen vessakaakelilla on tulossa taas muotiin. Moiseen mauttomuuteen ei pysty edes neuvostoarkkitehti.

janne

Toinen adventti

Ensimmäistä kertaa kokelin pipareihin nallekarkki-ikkunoita. Piprut näyttävät tosi hienoita, mutta maistuvat snadisti oudoita: sulanut nallekarkki on tahmeaa ja sitkeää ja tarttuu hampaisiin.

Lisäksi olen hurahtanut joulupalloihin! (Pahoittelut jo etukäteen sukulaisille ja ystäville.) Kirjaan on valitettavan paljon varauksia, mutta onneksi taannoisessa Hesarissa (15.11.) oli ylimalkaiset ohjeet. Kun vielä löysin web-sovelluksen, jonka avulla saatan printata sellaisen ruutupaperin kuin haluan kirjoneulemallin suunnittelua varten, niin pallojen osalta taivas on auki. Jouluaiheiden lisäksi suunnitteilla on Kekkospallo ja maapallo. Ja tahti on pallo per ilta!

sanna

Tilkkuilua

Tilkkutöitä tulee tehtyä harvakseltaan – tuntuvat sen verran suuritöisiltä etukäteen, vaikkeivät sitä varsinaisesti olekaan. Vauvanpeittojen lisäksi olenkin tehnyt vain kaksi suurempaa täkkiä, molemmat lahjoiksi.

Tuskin olisin koskaan edes ryhtynyt tilkkutöihin, ellei kollega olisi poistanut vanhoja ja rikkinäisiä tilkkukirjoja kokoelmasta ja esitellyt poistojaan minulle. Helpot ja hauskat tilkkutyöt on täydellinen opas tilkkutöiden maailmaan.

Ensimmäisen tilkkutäkin tein ystävälle 50-vuotislahjaksi ja se oli porrasmallinen. Näihin väreihin olen kohtuullisen tyytyväinen.

Toisen tilkkutäkin sain vastikään valmiiksi, ja se meni anopille 70-vuotislahjaksi.

Tämän peiton malli on kirjasta Tilkkutöitä ja tikkauksia. Peiton erikoisuus on, että lisäsin siihen synttärisankarille tärkeiden ihmisten kuvia. Skannasin kuvat tikulle, tulostin laserprintterillä, siirsin kuvat kuvansiirtoaineella paperilta lakanakankaalle ja tikkasin kangaskuvat peittoon.

Sankarin isä ja poika

Sankarin äiti ja lapset

Vaikka idea on mielestäni yhä hyvä, täytyy sanoa, että joku yksinkertaisempi malli olisi tällaiseen kuvapeittoon parempi, nyt täkki on aika sekavan näköinen. Lisäksi kangasvalinnoissa olisi parantamisen varaa: täkin kankaat ovat sävyltään liian lähellä toisiaan. Reilusti kontrastisemmat värit olisivat saattaneet nekin helpottaa sekavuutta. Toisaalta tilkkuilun paras puoli on mielestäni se, että siinä voi (pitää!) käyttää jämäkankaita, joten valinnanvaraa ei aina ihan kamalasti ole.

SANNA

Lakukoruja

Tämä viikko on mennyt pakollisessa käsityöttömyydessä, sillä vallitsevan käden olkapää kipeytyi viikonloppuna. Terkkari määräsi saikulle ja komensi “ettei sit mitään virkkauksia”.

Olen ollut kiukkuinen kuin ampianen – vaikea sanoa kumpaan särkee enemmän, kättä vai päätä. Juuri ennen olkapääkipua sain valmiiksi tällaiset makeet, ja nyt olisi tarve tehdä lisää paranneltuja versioita. Mutta ei auta kuin odottaa, että käpälä paranee.

Teen koruja harvakseltaan, mutta sain toisetkin korvikset aikaiseksi. Työpaikan työajanseuranta uusitiin eikä näitä lakuja enää tarvita. Hiukan pöhköt, mutta mun mielestä aika hauskat.

sanna

Kesäkirjat

1. Veljen vaimo / Henna Helmi Heinonen

Veljen vaimo ei ollut kummoinen, melko kevyt ja kovasti mainostettu. Luin toukokuussa, suurempia muistijälkiä ei jäänyt.

2. Vierays kartanossa / Sarah Waters

Tykkäsin kovasti. Tarina sijoittuu pikkupaikkakunnalle toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin. Keskeisessä osassa on rapistuva kartano, siinä asuva perhe sekä heidän lääkärinsä ja  lopulta myös ystävänsä Faraday. Kartanokauhua kirjassa oli sopivasti ja se oli sopivan hyytävää. Ei tosin Watersin kirjoista paras.

3. Kasvot kuvassa : Komisario Guido Brunettin tutkimuksia / Donna Leon

Taattua Donna Leon -laatua: juhannuslukemista, tuli luettua yhdeltä isumalta.

4. Kesä ilman miehiä / Siri Hustvedt

Ihana ihana. Tästä jo kirjoitinkin. Kesän kirjoista paras.

5.  Kvartetti / Jean Rhys

Muistaakseni Johanna Sumuvuori suunnitteli käyvänsä, tai kävi, hallitusneuvottelujen aikaan Rikhardinkadun kirjastossa lainaamassa Jean Rhysin kirjoja – siitä minäkin innostuin käymään Itäkeskuksen kirjastossa. Kirjan päähenkilö on Pariisissa asuva ristiriitainen, tahdoton ja rahaton englantilaisnainen Marya Zelli, jonka mies on vankilassa ja joka ajautuu raastavaan suhteeseen niin ikään Pariisissa asuvan Hugh Heidlerin kanssa. Heidlerin vaimo tietää suhteesta ja on hyväksyvinään sen, mutta käyttää kaikki tilaisuutensa nöyryyttääkseen Maryaa.

6. Nyt nappaa! / Melissa Bank

Viihdehyllystä; kirpeä, hauska ja tarkkanäköinen. Monta tarinaa pariutumisen (=saalistamisen) vaikeudesta, jopa mahdottomuudesta.

7. Täydellinen juttu / Melissa Bank

Samat teemat kuin edellisessä kirjassa, mutta löysemmin ja tylsemmin. Lukeminen melkoista ajan tuhlausta. Harmi.

8. Lordin yksityisasia / Diana Gabaldon

9. Lordi ja veitsenterän veljeskunta / Diana Gabaldon

10. Lordi John ja paholaisen korttipakka / Diana Gabaldon

Itse asiassa Lordi John ja paholaisen korttipakka taisi jäädä kesken. Lordin yksityisasia oli kyllä oikeastaan aika hauska, paikoin jopa hulvaton, mutta kaksi muuta jo aika väsyneitä. Lordin John Grey on tuttu Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjasta (josta olen lukenut vain ensimmäisen osan Muukalainen).

11. Luostarin varjot / C.J. Sansom

Kiinnostava mysteeri luostarimaailmasta 1500-luvun Englannista. Kuningas Henrik VIII on irtisanoutunut katolisesta kirkosta saadakseen eron vaimostaan ja pyrkimyksenään on myös luostarilaitoksen lakkauttaminen. Scarnsean benedktiiniluostarissa murhataan kuninkaan selvitysmies, ja murhaa selvittämään lähetetään lakimies Matthew Shardlake apulaisensa Mark Poerin kanssa. Shardlake on Thomas Cromwellin kyttyräselkäinen luottoasiamies ja reformaation kannattaja.

Kesä näyttää siis menneen viihteen merkeissä, ja hyvä niin. Tällä hetkellä on kesken C.J. Sansomin Talvi Madridissa, ja odottamassa kolme Jean Rhysin kirjaa.

sanna

Satoa!

Muutaman vuoden tauon jälkeen meillä on taas puutarhapalsta. Saimme tältä ensimmäiseltä vuodelta alennusta, sillä palsta on ollut viime vuoden huonolla hoidolla.

Toukokuussa ryhdyimme innolla viljelyshommiin: käänsimme maata, ostimme Pollen parasta, kylvimme mangoldia, porkkanaa, mustajuurta, hernettä, retiisiä, rucolaa, perunaa, maa-artisokkaa, kurkkuyrttiä, härkäpapua ja papua ja esikasvatimme kurkkua, kaalia, maissia ja kesäkurpitsaa.

Vaikka palsta on kenties paremmassa kunnossa kuin viljelemämme palsta koskaan, se on kaukana täydellisestä: yksi neljäsosa on vielä kääntämättä ja naapurit käyvät vuoronperään kyselemässä mahdammeko tunnistaa lupiinia tai pujoa tai hevonhierakkaa.

Epätoivo on iskenyt monta kertaa: retiisisato oli hyvä, mutta syötäväksi kelpaamaton (retiisit olivat aivan liian väkeviä), maissit kuolivat parvekkeelle, herneet eivät itäneet kunnolla, joku kävi syömässä kurkkujen, kaalien ja kesäkurpitsoiden taimet (kahteen kertaan!), mustajuurta en erottanut rikkaruohoista, joten todennäköisesti kitkin ne (mikäli ne ikinä itivät), pavut ovat mustanaan kirvoja ja mikä lie kuoriainen on käynyt nakertamassa perunoita.

Porkkanat sentään välttyivät kempiltä ja osa perunoistakin on syötäviä, mutta palstalla ennestään ollut punaviinimarjapensas pelasti meidät lopulliselta turhautumiselta. Pensas on huonossa kunnossa ja nokkosten ympäröimä, mutta marjoja oli riittävästi mehumaijalliseen. Viljelijän (ansiotonta) onnea!

sanna

Kuka rakentaa ensimmäisen sillan?

Norjan terrori-iskun jälkipuinti on linkittymässä myös suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun.

Olen yksi monista, jotka kävivät viikonloppuna Homma-foorumilla lukemassa, miten islamistiterroristien teoista moneen otteeseen elämöineet maahanmuuttokriitikot reagoivat siihen, että Norjassa tekijä olikin maahanmuuttokriitikko. Jälkikäteen nettivisiitti tuntui typerältä: isku oli sen verran hirvittävä, ettei sillä pitäisi olla tuoreeltaan mitään väliä, minkälaisessa paskassa hommalaiset nyt mahdollisesti rypevät.

Löysin tietysti etsimäni eli sen, että osa keskustelijoista aloitti ensimmäisten isku-uutisten jälkeen “siinäs näitte” -tyyppisen uhrien haudoilla tanssimisen. Ja sen, että oma tanssi vaihtui tekijän taustojen selvittyä syytöksiin punavihreistä tansseista Norjan uhrien haudoilla. Joku jopa tarjosi vastustajilleen sarkastiset onnittelut “voitosta”.

Myös Jussi Halla-Aho arvosteli tänään “erinäisiä tahoja” siitä, että ne käyttävät teon uhreja kyynisesti keppihevosena oman agendansa ajamiseen, ennen kuin ruumiit ovat edes ehtineet jäähtyä. (Toivottavasti hän pidättäytyy kauhistelemastaan toiminnasta jatkossa myös itse. Madridin iskulla Halla-Aho keppihevosteli tuoreeltaan, ja myös raiskausten uhrit ovat kelvanneet hänelle oman agendan edistäjiksi ties kuinka monta kertaa.)

Foreign policy -lehdessä siteeratun tutkijan Toby Archerin mukaan Breivik on “netissä toimivan muslimi- ja maahanmuuttovastaisen sekä valtiovallalle kriittisen blogisti- ja aktivistiyhteisön tuote”. Olisi vastuutonta olla analysoimatta myös suomalaista maahanmuuttajavastaista nettiliikehdintää Norjan tapahtumien valossa.

Toivottavasti maahanmuuttokriittisissä piireissä pohditaan avoimesti ja oma-aloitteisesti liikkeen suhdetta vihapuheeseen ja viharikoksiin. Maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuurisuuden arvostelu on tietenkin ihan yhtä sallittua kuin mikä tahansa poliittinen keskustelu. Mutta jos näyttää siltä, että liikkeen piirissä käyty keskustelu saattaisi innoittaa joitakin samalla tavalla ajattelevia rikoksiin, tämä tulisi huomioida keskustelun sävyssä.

Sama koskee myös maahanmuuttokriittisten vastustajia. Jos kaikki maahanmuuttokriittisyys demonisoidaan, sekin voi radikalisoida sekä Breivikin kaltaisia anti-jihadisteja että ääri-islamilaisia jihadisteja. Ihan samaan samaan tapaan kuin islam- ja maahanmuuttovastainen vihapuhe barrikadin toisella puolella. Jos kaikki puhuvat kuin käynnissä olisi sota erilaisten ideologioiden tai kulttuurien välillä, lopputuloksena voi todella olla sota.

Unohdetaan siis hetkeksi se, kuka heitti kenenkin mielestä ensimmäisen kiven. Kuka rakentaa ensimmäisen sillan?

janne